Horisontti
Suomalainen palkansaaja tulee harvoin ajatelleeksi, että työmarkkinapolitiikan laajoista suuntaviivoista käydään kovaa vääntöä paitsi Hakaniemessä, myös Brysselissä.
Euroopan unionin kehittymisen myötä työmarkkinapolitiikka on kuitenkin yhä yleiseurooppalaisempaa, ja EU:n pyrkimykset kilpailukyvyn parantamiseksi vaikuttavat tavalla tai toisella jokaiseen palkansaajaan kaikissa jäsenmaissa. Onkin syytä katsoa, miten palkansaajia Euroopan unionissa edustetaan, ja minkälaiset tuulet puhaltavat Brysselistä Suomeen.
Eurooppalaisia ay-liikkeitä edustaa EU:ssa useampikin järjestö, mutta ylivoimaisesti suurin niistä on Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö eli EAY. EAY:n jäsenlistoilla on 85 kansallista ay-liikettä, ja se edustaa yhteensä noin 60 miljoonaa eurooppalaista palkansaajaa. Suomesta EAY:n jäseninä ovat kaikki kolme palkansaajakeskusjärjestöä, eli SAK, STTK ja Akava.
EAY:n retoriikassa järjestön ja eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan yhteiseksi viholliseksi on kuvattu uusliberalistinen ideologia, joka uhkaa sen mukaan jo eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden olemassaoloa.
Työnantajajärjestöistä suurin on puolestaan BusinessEurope, johon kuuluu 41 jäsenjärjestöä ja joka edustaa yhteensä 20 miljoonaa yritystä. Suomesta BusinessEuropeen kuuluu Elinkeinoelämän keskusliitto EK.
EAY:n tilannetta Euroopan unionissa voi kuvata tukalaksi. Nykyinen Eurooppa-tason työmarkkinapolitiikka on nostattanut voimakasta kritiikkiä paitsi EAY:n johtoportaassa, myös sen kansallisissa jäsenjärjestöissä. Suurinta närkästystä EAY:n piirissä on aiheuttanut Euroopan unionin kilpailukykytavoitteissaan ajamat politiikat, jotka on nähty uusliberalistisina ja eurooppalaisten palkansaajien asemia vahingoittavina. Lisäksi turhautumista on herättänyt työnantajapuolta edustavan BusinessEuropen haluttomuus neuvotella EAY:n kanssa muista kuin kilpailukyvyn, joustavuuden ja tehokkuuden parantamiseen tähtäävistä kysymyksistä.
EU:n lainsäädäntö tarjoaisi EAY:lle varsin suuret mahdollisuudet työntekijöiden etujen ajamiseen unionissa, mutta tällä hetkellä järjestö tuntee polkevansa paikoillaan komission ja työnantajien kävellessä käsikynkkää.
EAY on perinteisesti harjoittanut varsin samanlaista toimintamallia kuin esimerkiksi suomalaiset palkansaajakeskusjärjestöt. Ratkaisuja työmarkkinapoliittisiin kiistoihin on aina haettu mieluummin palkansaaja- ja työnantajapuolta yhdistävästä yhteisymmärryksestä kuin kaduilta ja barrikadeilta. Suomessa tällaista toimintaa on nimitetty yleensä lähinnä konsensushakuisuudeksi, mutta EU:n sisällä siitä käytetään nimitystä ”sosiaalinen kumppanuus”.
Sosiaalisen kumppanuuden taustalla on ollut ajatus siitä, että työnantajat ja ay-liikkeet löytäisivät yhdessä ratkaisut paitsi päivänpolttaviin työpoliittisiin ongelmiin, myös niiden ympärille kietoutuviin laajempiin sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Eurooppalaisen ay-liikkeen sisällä kasvava tyytymättömyys nykyistä Eurooppa-tason työmarkkinapolitiikkaa kohtaan herättää kuitenkin kysymyksen, kauanko EAY enää jaksaa harjoittaa perinteistä toimintamalliaan.
Toistaiseksi EAY on jaksanut julistaa uskollisesti sitoutuneisuuttaan sosiaaliseen kumppanuuteen. Julkisissa puheenvuoroissaan EAY on esittänyt toistuvasti, että eurooppalaisen integraation syveneminen vaatii yhteiseurooppalaista työmarkkinajärjestelmää, jossa Eurooppa-tason työmarkkinajärjestöillä (kuten sillä itsellään) olisi merkittävä rooli uusien, yleiseurooppalaisten työpoliittisten säännöksien kehittämisessä. Itse asiassa tässäkin asiassa EAY:n kanta on vastakkainen työnantajapuoleen nähden. Eurooppalaisia työnantaja edustava BusinessEurope on nimittäin esittänyt puheissaan johdonmukaisesti, että sen mielestä eurooppalaiset työmarkkinajärjestelmät tulisi pitää jatkossakin kansallisilla tasoilla, ja että EU-tason työmarkkinajärjestöillä tulisi olla lähinnä neuvoa-antava rooli erilaisten poliitikkojen kehittämisessä. Toisin kuin EAY, BusinessEurope on suhtautunut puheissaan myös uusien EU-tasoisten säännösten kehittämiseen erittäin nihkeästi kautta linjan.
Sosiaalista kumppanuutta koskevista kauniista sanoista huolimatta EAY:n toiminnasta on kuitenkin havaittavissa viitteitä siitä, että järjestö on jo alkanut hakea itselleen uudenlaista toimintamallia niin sanotusta yhteiskuntaliikeunionismista. Lyhyesti sanottuna yhteiskuntaliikeunionismilla tarkoitetaan strategiaa, jossa ay-liikkeet pyrkivät luomaan uusia yhteistyömuotoja erilaisten yhteiskuntaliikkeiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa haaliakseen käyttöönsä uusia resursseja. Tällaisen strategian toteuttamisessa keskeisessä asemassa on voimakas retoriikka, jonka avulla mahdollisille kumppaneille esitetään paitsi yhteinen vihollinen, myös yhteinen päämäärä.
Näin EAY on myös tehnyt. EAY:n retoriikassa järjestön ja eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan yhteiseksi viholliseksi on kuvattu uusliberalistinen ideologia, joka uhkaa sen mukaan jo eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden olemassaoloa. Uusliberalismin vastaisen sodan päämääräksi EAY on esittänyt ihanteensa ”sosiaalisesta Euroopasta”, joka olisi järjestön mukaan eräänlainen sosiaalidemokraattinen vaihtoehto nykyiselle kasinokapitalismille.
Koska useat eurooppalaiset yhteiskuntaliikkeet ja kansalaisjärjestöt ovat jo vuosien ajan kritisoineet voimakkaasti uusliberalismia ja ajaneet ”sosiaalista Eurooppaa”, EAY:n retoriikan voi olettaa uppoavan varsin hedelmälliseen maaperään. EAY:n toiveena lieneekin, että sen käyttämä kieli synnyttäisi ennen pitkää uusia alliansseja, jotka tarjoaisivat järjestölle uusia resursseja ja loisivat muille työmarkkinaosapuolille painetta neuvotella EAY:n kanssa sen ajamista politiikoista.
Mikäli Euroopan unionin ajamat kilpailukykypolitiikat sekä neuvotteluhaluttomat työnantajajärjestöt herättävät jatkossakin turhautumista EAY:n sisällä, on kuviteltavissa skenaario, jossa järjestö päättää irtautua sosiaalisesta kumppanuudestaan ja pyrkisi vaikuttamaan EU:n sisällä juuri yhteiskuntaliikeunionismin avulla. Mikäli tällainen strategia osoittautuu tehokkaaksi, EAY:n olisi kenties mahdollista ajaa paremmin jäseniensä etuja Euroopan unionissa. Kysymys kuuluukin, voisivatko suomalaiset ay-liikkeet tällöin oppia tapauksesta jotain?
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka valtio-opin väitöskirja Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY ja strategiset valinnat, identiteetit, ideologiat ja diskurssit tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa elokuun lopulla.