Mielikuvat ja Nato

Jorma Mäntylä

Ulkoministeri Alex Stubb on asettanut valtuuskunnan kehittämään Suomen maabrändiä. Virallinen tarkoitus on ”vahvan maakuvan luominen Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi”. Työryhmän todellinen tarkoitus näyttää olevan Nato-jäsenyyden tukeminen imagosyin, kun turvallisuuspoliittisia perusteluja ei löydy.

Brändityöryhmän nettisivu on osoitteessa www.mitasuomion.fi. Kävin läpi kaikki siellä olevat artikkelit ja haastattelut. Yritin niiden perusteella arvioida, miten työryhmä ja toimeksiantaja näkevät Suomen maakuvan muodostuvan.

Tulos oli lohduton. Toisaalta työryhmän tehtävä ei ollutkaan tiedon välittäminen Suomesta, vaan ”kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen”. Mutta tässäkin työryhmä näyttää ajautuneen ongelmiin. Mikä lopulta edistää Suomen kansainvälistä kilpailukykyä? Millaisia mielikuvia Suomesta syötetään ulkomaisille medioille?

Mitasuomion-sivulta kumpuaa kaksi aivan erilaista maailmankuvaa.

Ensimmäistä edustavat selvimmin kaupallisen ja insinöörikoulutuksen saaneet miehet. Tähän joukkoon Alex Stubb näyttäisi mielellään kuuluvan. Hörppiessään energiajuomaa pressi-infojen ja juoksukilpailujen lomassa ministeri on tuuminut, että hoidetaanpa muun ohessa maakuva kuntoon tekemällä Suomesta eräänlainen Pohjolan pikku-Amerikka.

Tässä maailmankuvassa Suomi on ollut takapajuinen junttila. Mitasuomion-sivujen mukaan erityisongelman muodostavat huonosti pukeutuvat suomalaiset miehet, jotka käyttävät Halpa-hallin beesinvärisiä tuulipukuja ja läskipohjakenkiä. He syövät halpaa ja yksinkertaista suomalaista perusruokaa, kuten lihapullia ja karjalanpiirakoita. Nekään eivät edes ole suomalaista ruokaa, vaan peräisin Ruotsista ja – huhhuh – rajan takaa Venäjän puolelta.

Kaupallis-tekniseen maailmankuvaan kuuluu tietenkin Nokian eduista huolehtiminen. Ei saa vastustaa Nokiaa, kun se haluaa päästä urkkimaan sähköposteja, vaan Suomeen pitää tuoda amerikkalainen yrityskulttuuri.

Pahinta on tuulipukukansan asiallinen suhtautuminen Venäjään, jonka kanssa haluttaisiin pitää hyvät suhteet. Mitasuomion on haalinut Kalevan Risto Uimosen sekä Kauppalehden Katja Boxbergin pelottelemaan Urho Kekkosen ajan suomettumisella, finlandisierungilla. Molempien mielestä Paasikivi ja Kekkonen turmelivat Suomen maakuvaa ulkomailla.

Uimosen ja Boxbergin maailmoissa suomalaisuus näyttäytyy hävettävänä impivaaralaisuutena, josta pitää päästä eroon kansainvälistymällä. Se onnistuu menemällä niin länteen kuin mahdollista, eli matkimalla Yhdysvaltoja ja liittymällä Natoon sekä EU:n kaikkiin ytimiin.

Poliittisesti vanhan kansan impivaaralaisuutta suosivat kansanrintamapuolueet vasemmalla ja keskustassa. Mitasuomion lähettää eurovaalien alla selvän viestin siitä, mitä ei pidä äänestää.

Työryhmässä on vähitellen huomattu, että ulkomainen Suomi-kuva ei ehkä ole niin yksioikoinen kuin pari brändinikkaria luulee.

Verkkosivuille on ilmaantunut naisten ja nuorten haastatteluja, joista kumpuaa esiin toisenlainen käsitys Suomesta. Sitä kutsutaan hyvinvoinnin Suomeksi. Minä luonnehtisin sitä sosiaaliseksi Suomeksi.

Tässä Suomessa on korkea elintaso, jota jaetaan demokraattisesti väestöryhmien kesken. Siihen kuuluvat hyvä sosiaaliturva sekä maksuton peruskoulu ja terveydenhuolto. Siihen kuuluvat sukupuolten tasa-arvo, äitiyslomat ja äitiysavustuspakkaukset, lapsilisät, kunnallinen lasten päivähoito, riittävä opintotuki sekä maksuton korkeakouluopetus, 37,5 tunnin työviikko, vuosilomalaki sekä korkea työllisyysaste ja työttömyyden sattuessa hyvä työttömyysturva. Sosiaalisessa Suomessa on työpaikoilla hyvät ja reilut ihmissuhteet, eikä pelkojohtamista hyväksytä. Väestön ikärakenteen muuttuessa huolehditaan eläkkeistä ja päästetään ihmiset nauttimaan eläkevuosistaan. Kaikkea täydentää puhdas ja saastumaton luonto, joka on jokamiehenoikeuksin kaikkien ulottuvilla.

Sosiaalinen Suomi on kilpailukykyinen ja vetää puoleensa osaajia. Sen rakensivat Boxbergin ja Uimosen inhoamat kansanrintamat Paasikiven ja Kekkosen aikana. Heidän aikanaan opittiin myös, että Venäjän kanssa voi elää sovussa uhittelematta ja puimatta nyrkkiä, kuten Itä-Euroopan äärioikeistolaiset nyt tekevät. Sosiaalisen Suomen alasajon aloitti ensimmäinen sinipuna 1987. Maabrändin pilaamisen aloitti Esko Ahon porvarihallitus, jonka aikana maailmalle levisi kuvia Pelastusarmeijan leipäjonoista. Nykyisen oikeistohallinnon aikana leipäjonot ovat taas kaksinkertaistuneet, eikä Nato-jäsenyys auta jonottajia.

Brändityöryhmän on ratkaistava haluaako se edistää Naton vai sosiaalisen Suomen asiaa.

Pohtimisen arvoinen kysymys on millaisia mielikuvia maailmalle levittää moneen paikkaan ja joka alalle yhtä aikaa ehtivä Alex Stubb itse.

Ministeri hankki talvella työhuoneeseensa Kaj Stenvallin taulun Hyvää maailmanpolitiikan arkipäivää ja esitteli sitä kansainväliselle lehdistölle. Taulu on muunnelma hollantilaisen Johannes Vermeerin Maantieteilijästä vuodelta 1669. Stenvallin versiossa ankka piirtää rajoja Naton ja eurotähtien alla. Stubbin mukaan taulu auttaa Suomen imagon muodostumisessa maailmalla.

Projekti ei ole edennyt ihan toivotulla tavalla. Taidekriitikkojen mukaan Stubb paljasti tietämättömyytensä taiteesta. Stenvallin maalaus on epäonnistunut valinta suomalaisen kuvataiteen luovuuden ilmentäjäksi.

Englantilaisen sanonnan mukaan Stubb ”pudotti housunsa” kansainvälisen lehdistön edessä. Walt Disneyn Ankkalinnassa ministerin oikut muistuttavat Touho Ankkaa.