
Teatteri voi olla sosiaalityötä
Intialainen Natya Chetana -teatteriryhmä tekee yhdessä maaseudun köyhien kanssa teatteriesityksiä, joissa analysoidaan sortoa ja yhteiskunnan rakenteellisia epäkohtia.
Teatteriryhmä itse ja sen tuntevat paikalliset ihmiset pitävät ryhmän työtä teatterin ohella sosiaalityönä, ja sellaisena Satu Ranta-Tyrkkö on sitä tutkinut väitöskirjaansa varten.
Ranta-Tyrkön sosiaalityön alaan kuuluva väitöskirja Teatterin ja sosiaalityön leikkauspisteessä Intian Orissassa – Natya Chetana tarkastettiin viime lauantaina 22. toukokuuta Tampereen yliopistossa.
Ranta-Tyrkkö asui ja eli ryhmän kanssa yhtäjaksoisesti kahdeksan kuukautta. Kaikkiaan kenttätyö vei vuoden verran. Tutkimuksessa hän kuvaa näkemäänsä ryhmän toimintaa ja yhteistyötä yleisönsä kanssa.
Natya Chetana (Tietoisuuden Teatteri) -teatteriryhmä toimii Orissan osavaltiossa. Näytelmät käsittelevät rakenteellista väkivaltaa ja etenkin heikossa ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten perustarpeiden ja -oikeuksien puutteita.
– Tavoitteena on häiritä yleisöjen mieltä, saada katsojat miettimään omaa suhdettaan käsiteltyihin asioihin, Ranta-Tyrkkö sanoo.
Koko juttu Tietoisuuden Teatterista julkaistiin Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 28.5. osana 16-sivuista teatteriliitettä.


Näytelmät uivat suoraan syvälle ongelmaan, puivat sitä monelta kantilta ja usein loppuvat hyvin traagisessa vaiheessa.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
