Sunnuntaina 12.2.2012
25.3.2010 16.07

Teatterit lakossa lauantaina

UP/Birgitta Suorsa

Teatterit pysyvät kiinni lauantaina näyttelijälakon takia, jollei sovittelussa tapahdu ihmettä. Kaikkiaan liki 700 näyttelijää osallistuu päivän lakkoon vauhdittaakseen työehtoneuvotteluja.

Näyttelijäliiton puheenjohtaja Mikko Hänninen kertoo, että liitto on valmis istumaan vaikka öisin sovittelun jouduttamiseksi. Kyse on näyttelijöiden ilta- ja lauantailisistä sekä vuosittaisesta työajasta.

Hänninen muistuttaa, että vasta vajaa pari vuotta sitten näyttelijöille ryhdyttiin maksamaan näytöstä edeltävistä valmistelutunneista. Aiemmin ennen näytöstä tehtäviltä työtunneilta ei maksettu mitään.

– Ilta- ja lauantailisät ovat periaatekysymys. Työaikalaki on aika ulottaa myös näyttelijöihin. Kentällä väki olisi valmis pidempäänkin lakkoon.

Näyttelijäliitto ei ole esittänyt korotuksia palkkoihin. Liitto hakee vain vuoden sopimusta. Hänninen sanoo, että vuotta pidempiin sopimuksiin pitää sisällyttää myös palkankorotuksia.

Neuvotteluja käydään sekä Suomen Teatterit ry:n että Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kanssa. Lakko koskee 41:tä teatteria.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319