Punainen Lanka Savoy-teatterissa. Seitsemän soittajaa, kaksi laulajaa.
Viimeksi 1978 esiintynyt Punainen Lanka palasi vapunpäivänä lavalle helsinkiläisessä Savoy-teatterissa. Salintäysi yleisö tervehti lämpimästi puhaltaja Sakari Kukon luotsaamaa yhtyettä, joka pitkän tauon jälkeen oli vahvistunut muutamin soittajin.
Ohjelmisto noudatti 1970-luvun pohjaa: latinovaikutteita, poliittista ja kansanmusiikkia, jokunen vanha työväenlaulu. Jo aikanaan piti Punainen Lanka oman linjan, se oli rauhoittuneempi ja etnisempi kuin poliittisen laulun ykkösmegafoni Agit Prop.
Musiikkina Punainen Lanka on vain petrannut. Tietysti ovat soittajat kypsyneet sitten 1970-luvun, mutta eron havaitsi varsinkin soundien ja tyylin hioutumisena. Monet sinänsä tutut laulut soivat entistä hienostuneempina sovituksina.
Monipuolisuutta toi myös isompi kokoonpano. Puhaltaja Sakari Kukon, kitaristien Juha Björnisen ja Antero Jakoilan, basisti Antti Hytin ja laulajien Eija Ahvon ja Harri Saksalan joukkoa vahvistivat nyt viulisti Mauri Saarikoski, pianisti Mikko Helenius ja rytmimies Sakari Saksala.
Lyhyesti: täyteläistä on, kautta linjan.
Eräitä lauluja nousi totta kai yli muiden. Aluksi Eija Ahvo tulkitsi Ne tulevat, Maria -laulun tavalla, jota oli vaikea myöhemmin enää ylittää sanojen, draamantajun ja eri elementtien tasapainon suhteen. Sakari Kukon uusiksi sovittama, Ahvon laulama Itkevä huilu kulki niin ikään komeissa korkeuksissa, ja paljolti Kukon ja Björnisen soolojen ansiosta.
Hauskasti yllätti Veikko Lavin elämänfilosofinen jenkka Laulajan testamentti, joka sopii Saksalan rouheammalle otteelle. Yhtä lailla säväytti Toivo Kärjen Täysikuu, jonka Jakoila–Helenius–Saarikoski -trio soitti kiihkeästi, mieleenjäävin sävelkuluin.
Yhteiskunnallisen laulun klassikko, Boris Vianin Seison torilla puree edelleen hyvin, ja sanoitukseen oli de Gaulle päivitetty Putiniksi. Eikä Victor Jaran Muistan sinut, Amanda ole 40 vuodessa menettänyt mitään tehostaan.
Lopun huippuina kuultiin Gracias a la vida (Ahvo) ja Taistelija (Saksala), odotetusti, mutta tuorein painotuksin nekin.
Hienoista herpaantumista koin kahden kansanlaulun äärellä. Saksalan ääniala jäi myös puuttumaan siitä mihin Pepe Willberg oli yltänyt Niin vähän on aikaa -hitissä, jonka Otto Donner 1970-luvun alussa sävelsi Matti Rossin kirkkaaseen runoon.
Voimme uskoa, että Punaisen Langan comeback ei jää tähän yhteen konserttiin. Näin soinnikasta 20 kappaleen konserttia halutaan takuulla kuulla myös muualla Suomessa.