Uudessa brittisarjassa Naiskonstaapeli (WPC 56, 2013) ei hahmoteta rikosten näyttämöä synkeissä tunnelmissa. Ensimmäisissä kohtauksissa on reipas ja jopa veikeän humoristinen meininki. ”Tapaus Hector” huipentuu lähes riemukkaaksi farssiksi.
Vähitellen mukaan tulee vakavampia sävyjä, mutta perusilme on valoisa, omanlaistaan bittersweetia jepari- ja konnakehissä. Sarjan luoja Domonique Moloney on pistänyt alan konventioita ja kliseitä monilta osin nautittavasti uusiin kuosiin yhdistellen poliisi- ja työpaikkadraamaa, ja myös kotiväkeä muistetaan. Henkilöke-mioita on moneen lähtöön.
Elämänmakuisuudessa löytyy, mutta selvällä etäisyydellä suhteessa realistisiin genren tuotteisiin. Tapahtumapaikka on kuvitteellinen keskienglantilainen poliisipiiri.
Nuori naiskonstaapeli (Jennie Jacques) saa ensimmäisenä työpäivänään kokea työtovereidensa taholta tuhdin miehisen sovinismin kirjon. Eletään 1950-luvun puoliväliä ja asenteet ovat sen mukaisia. Aloitusjaksossa on kuitenkin niin ripeä meininki, että välkylle tulokkaalle löytyy käyttöä muutenkin kuin mieskollegoiden teenkeittäjänä.
Sarja käynnistyy viihdyttävissä merkeissä. Sitä voi suositella niin Agatha Christien ystäville kuin muillekin, joita houkuttelevat huumori ja pikku jännitys, eivät väkivaltaiset väännöt. Tältä pohjalta nähdään mainio ”konnan kovistelu” -episodi.
Naiskonstaapeli, kausi 1, osa 1/5. TV1 maanantaina klo 17.10.