Kerettiläisenä roviolla 1415 poltettu tshekkipappi Jan Hus ei oikeastaan ollutkaan harhaoppinen, eikä oikeastaan kansankiihottajakaan, saati uskonsoturi, vaikka tietokirjoissa näin väitetään.
Toisaalta pitää paikkansa, että myöhäiskeskiajan verisissä hussilaissodissa tuhoutui Keski-Eurooppaa parin vuosikymmenen ajan, Praha menetti suurkaupungin asemansa ja Tšekin väkiluku putosi mittavasti.
Totuuden etsijän kohtalo
Nerokkaasti kuvattuna kerettiläisenä voi pitää anarkisti-kommunisti Jaroslav Hašekin ”kunnon sotamies Švejkiä”.
Jan Husin elämää ja toimintaa on arvioitu uusiksi, kun miehen teloittamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi pyöreät 600 vuotta.
Teologien ja historioitsijoiden kokouksilla, kansalaisseminaareilla ja muilla tapahtumilla on ollut kansainvälistäkin ulottuvuutta, kun Saksa valmistautuu Husin seuraajan Martti Lutherin julkisten ensiesiintymisten 500-vuotisjuhliin.
Tšekin television mittava kolmiosainen elokuva esittää Husin oman aikansa ja oman kirkkonsa epäkohtia vastaan esiintyvänä oppineena, Prahan yliopiston rehtorina ja totuutta etsivänä toisinajattelijana.
Kuninkaan ja kirkolliskokouksen eli sen ajan korkeimpien valtaelinten eteen haastettuna hän kieltäytyy peruuttamasta käsityksiään ja näin lopulta itse valitsee kerettiläisen osan ja varman kuoleman.
Filmi samalla lähentää sen ajan maailmaa ja tavallaan varoittaa siirtämästä keskiaikaa nykypäivään.
Hus ei ollut yksin
Husin saarnoilla oli esikuvansa Englannin Oxfordin professorin, 1384 kuolleen John Wycliffen kirjoituksissa, jotka katolinen kirkko oli jo tuominnut harhaopeiksi.
Rooma ei edelleenkään voi hyväksyä esimerkiksi ehtoollissakramentin hussilaista tulkintaa. Hussilaisille tämä opin kohta oli niin olennainen, että koko liikkeen ja nykyisen ”Tšekkoslovakian hussilaisen kirkon” tunnukseksi tuli kalkki, ehtoollispikari – siitä jokainen maallikkokin saa ryypyn kun taas Rooman kirkoissa Kristuksen verta juovat vain papit.
Uskonopin hienouksia vaarallisempaa olivat Husin syytökset sen ajan kirkon rakenteita, kirkon mahtiasemaa ja monien pappien pröystäilevää, irstasta elämää kohtaan.
Kaikkien uskonpuhdistajien tapaan Hus vaati kirkon palaamista köyhyyden ihanteeseen.
Reformaattorit tiesivät kirkon talousmahdin ja rikkauksien keräytyvän pääosin moraalisesti kestämättömin keinon kuten inkvisition tai kymmenysten ja ”lahjoitusten” pakkoperinnän turvin. Anekaupan väärinkäyttö oli kaikkein iljettävintä.
Taborilaiset malliksi
Hussilaissaarnojen yhteiskunnallinen puoli nostatti hänen oppilaitaan ja jo laajan kansanliikkeen radikaalimpaa siipeä luomaan omia uskovien yhteisöjä.
Niistä tunnetuin – Taborin kaupunki Etelä-Tšekissä – innoitti itsenäisen Tšekkoslovakian ensimmäistä presidenttiä T. G. Masarykiä jopa sanoihin (vaaliesitelmässä 1907): ”Ei ole sattumaa, että uudenajan ensimmäinen kommunismi oli tšekkiläistä – meidän taaborilaisemme ovat uudenajan ensimmäisiä sosialisteja (…) he eivät tulleet ulkoa, he olivat Husin oppilaita …”
Tuorein tulkinta kuitenkin muistuttaa hussilaisliikehdinnän ja myöhempien hussilaissotien sittenkin olleen seurausta ennen kaikkea kirkon sekasorrosta, Tšekin aatelisten keskinäisistä kähminnöistä, nälkävuosista ja Prahan köyhtymisestä.
Toisaalta hussilaissodissa korostuivat myös kansalliset puolet. Tšekit löivät lukuisia Saksan katolilaisten lähettämiä ristiretkiä, ja hussilaiset ”Jumalan taistelijat” levittivät uskoa naapurimaihin. Sodat tuhosivat Tšekkiä mennen tullen.
Husin jäljiltä Rooman kirkko joutui luopumaan uskonmonopolistaan. Vastaavasti jo 1400-luvulta Tšekkiin ja sittemmin Tšekkoslovakiaan oli helppo lyödä kerettiläisen maine.
Nerokkaasti kuvattuna kerettiläisenä voi pitää anarkisti-kommunisti Jaroslav Hašekin ”kunnon sotamies Švejkiä”. Tai vaikkapa Alexander Dubčekia, vaikka tämä olikin slovakki.
Tämän hetken omapäisiin kerettiläisiin kuuluu vasemmistolainen presidentti Milos Zeman, joka yli kuukauden päivät piti Prahan linnan salossa hussilaisten pikariaiheista punalippua kunniapaikalla Tšekin ja EU:n lipun välissä.