Heteroparin perhemuoto on yhteiskunnassamme yleisin, mutta suomalaiskodit edustavat monia erityyppisiä perhekokoonpanoja. Esimerkiksi yksinhuoltajaperheitä on lapsiperheistä reilut 20 prosenttia.
Sateenkaariperheitä on vaikea laskea, koska tilastot eivät tunnista samaa sukupuolta olevien parien avoliittoa.
Suomessa tilastoidaan ainoastaan ne perheet, joissa suhteensa rekisteröineen parin kanssa asuu vakituisesti alaikäisiä lapsia. Tällaisia perheitä oli vuonna 2013 kaikista Suomen lapsiperheistä 0,08 prosenttia.
Emme ota hernettä nenään, jos joku sanoo vääriä asioita.
Yleisin sateenkaariperheen muoto on kahden äidin ja heidän yhdessä hankkimiensa lasten muodostama ydinperhe.
Sateenkaaren alla -kirja antaa äänen kolmellekymmenelle sateenkaariperheelle.
Perheistään kertovat naisparit, miesparit, apilaperheet, transvanhemmat, yksinhuoltajahomot tai -lesbot, tukiperheet, sukusolujen luovuttajat ja etävanhemmat.
Kirjan tarinoita yhdistävät perhe-elämäkuvaukset, hedelmöityshoidot, lapsettomuuskokemukset sekä lainsäädäntö.
Avoimuutta ja huumoria
”Yllättävän monella taustaltaan keskiluokkaisella ja korkeasti koulutetulla henkilöllä on kapea näkemys siitä, millaisia perheet voivat olla ja keitä niihin kuuluu”, kirjoittaa naisparin lasten isä Juha-Heikki Tihinen.
Hitaasti niin yksittäisten henkilöiden kuin virallistenkin tahojen asenteet kuitenkin muuttuvat, ehkä myös tasa-arvoisen avioliittolain myötä.
Sateenkaariperheen tytär Ronja Salmi muistuttaa, että aikuiset siirtävät asenteensa lapsiin. Ketään ei kiusata ”automaattisesti”.
”Kiusaamisen pelon edessä ei saa taipua, koska muutenhan kukaan ei saisi hankkia lapsia. Ketä tahansa lasta voidaan kiusata mistä tahansa syystä, mutta se ei ole kiusatun lapsen vika. Vika on kiusaajassa, eikä kiusaajan pelisäännöillä voida yhteiskunnassa pelata.”
Sateenkaaren alla -kirjan tarinoiden kirjoittajat kertovat jonkun verran esimerkkejä kohtaamastaan syrjinnästä esimerkiksi lääkäreiden tai Kelan taholta.
Toisaalta on virkistävää lukea kirjailija-toimittaja Paula Norosen kertomus. Hänen kahden lapsen ja kahden äidin muodostama perheensä ei ole kohdannut ongelmia neuvolassa tai muuallakaan. Nöyryyttäväksi hän sen sijaan kuvailee lastenvalvojalla käyntiä.
”Vaikka kerroin meidän käyttäneen tuntematonta luovuttajaa, jouduin silti kuuntelemaan, kun virkailija luki minulle paperia isän merkityksestä. Toivoisin maalaisjärjen käyttöä tällaiseen tilanteeseen.”
Noronen puhuu avoimuuden puolesta ja perää sitä myös sateenkaariperheiltä. Useimmiten ihmiset eivät hänen mielestään ole tahallaan töykeitä tai tietämättömiä.
”Miten ihmeessä he voisivat tietää asioistamme, jos me emme kerro? — Ei voi vaan olettaa ja loukkaantua. Pitää olla avoin ja antaa ihmisten kysyä ja olla tietämättömiä.”
Toinen kahden äidin perheen äiti kertoo huumorinkin auttavan:
”Emme ota hernettä nenään, jos joku sanoo asioita väärin. Ihmiset lipsauttelevat herkästi vääriä sanoja, esimerkiksi äiti- ja isä -nimityksiä. Jopa omat vanhempamme ovat ajatuksissaan sanoneet yhtä ja toista, kuten: ’No jos se lapsi vanhempiinsa tulee, niin ei siitä kovin pitkä tule’. ”
Pelkoja, rakkautta ja arkea
Yksi sateenkaariperheiden erityinen piirre on se, että niihin harvoin syntyy lapsia vahingossa.
Perheen perustaminen vaatii toisenlaista suunnitelmallisuutta kuin heteroperheissä. Pitkän prosessin aikana vanhemmaksi ryhtymistä ja lasten kasvatusta ehditään ja joudutaan miettimään enemmän.
Vanhemmuuden malli on yhteiskunnassamme yhä heteronormatiivinen ja sateenkaariperheiden vanhemmat joutuvat pohtimaan roolejaan omin avuin.
Vanhemmuuteen liittyvä lainsäädäntö aiheuttaa joissakin sateenkaariperheissä huolta. Kun vanhemman ja lapsen välillä ei ole biologista sidettä, ero- tai kuolemantapauksissa vain adoptio voi turvata huoltajuuden säilymisen. Näin kertoo eräs äiti:
”Pelkäsimme tilannetta, jossa minulle tapahtuisi jotain ennen adoptiokäsittelyn päättymistä, eikä Ninnillä olisi lapseen mitään laillisia oikeuksia.
Varmasti yksi pahimmista sateenkaariperheiden vanhempien pelkäämistä skenaarioista on se, jos toiselle sattuu jotain, ennen kuin lailliset asiat on saatu hoidettua. Niiden hoitaminen voi viedä kuukausia lasten syntymän jälkeen.”
Päällimmäiseksi kirjassa nousevat lopulta lapset ja arki. Ne ovat melko samanlaisia, vanhempien sukupuolesta ja perheen ”koostumuksesta” riippumatta.
Näin kirjoittaa ensin heteroydinperheessä ja sitten sateenkaariliitossa elänyt Tiina Rosenborg.
”Tiedän, että tämä kuulostaa epäromanttiselta, mutta elämä lapsiperheessä – oli sitten kysymys hetero- tai homoperheestä – on kaikkea muuta kuin romanttista. Se on ennen kaikkea arkipäivää, mutta myös täynnä elämää.”
Maria Rintamäki, Hanna-Leena Autio, Karoliina Riihiluoma, Liisa Suvanne (toim.): Sateenkaaren alla. Kertomuksia perheistä. Atena 2015.176 sivua.