Vasemmistoliiton kansanedustaja, eduskunnan Arkadia-seuran puheenjohtaja Eila Tiainen: Millainen kulttuurinkuluttaja olet?
– Herran jestas, olen kulttuurin suurkuluttaja, jos kulttuurilla tarkoitetaan elokuvia, musiikkia, kirjoja, sirkusta tai mitä tahansa. Työn ohessa se on jumalattoman virkistävää.
Mikä on tärkein kulttuuripoliittinen tavoite seuraavalla eduskuntakaudella?
– Enemmän rahaa! Riittääkö tämä? Ai, ei riitä? Minä ajaisin taiteilijoiden sosiaaliturvaa. Taiteilijanpalkkaa, tai millä nimellä sitä sanoisikaan, jotta he jaksaisivat olla luovia ja pitää meidän aivomme terävinä.
– Kataisen hallitusohjelmassa kirjattiin epätyypillisissä työsuhteissa olevien sosiaaliturvan järjestäminen. Mitään ei ole tapahtunut. Sosiaaliturva on onneton.
Mikä taiteilijan työttömyysturvassa on pielessä?
– Taiteilijan työtä on hirvittävän vaikea pistää aikaraamiin. Onko työtä vain se, että naputtelet hullun lailla tekstiä tai vedät pensselillä maalia? Taiteilija on jollain tavalla aina töissä. Perustulo olisi älyttömän hyvä. Se sopisi taiteilijalle kuin nenä päähän.
– Taiteilijoiden pakottaminen yrittäjiksi ei pelitä. Tämä on tullut hyvin esiin erilaisissa Arkadia-seurankin järjestämissä taiteilijatapaamisissa. Ei kukaan kestä, että tilaustöiden loputtua velvollisuudet juoksevat, mutta rahaa ei tule.
Miten vahvistaisit vapaan kentän toimintaa?
– Perustoimeentulo on hoidettava kuntoon. Pitää olla tiloja, joissa voi harjoitella ja esiintyä. Kuvataiteilijoiden pitäisi saada töitään esille ilman kalliita gallerioita.
– Taiteilijoita työllistävä prosenttitaideperiaate olisi saatava kerralla läpi. Uuden rakentamisen ja vanhan remppaamisen kustannusarvioista pitää käyttää prosentti taiteeseen. Hyviä esimerkkejä ovat Helsingissä Arabianranta ja Jyväskylässä Kankaanalue.
Miten korjaisit kirjailijoiden asemaa?
– Kirjojen arvonlisäveron alentaminen on tärkeää, ja etenkin sähköisten kirjojen 24 prosentin arvonlisävero on törkeän korkea.
Mitä plussia ja miinuksia näet kulttuuripolitiikan näkökulmasta tällä eduskuntakaudella?
– Suuri plussa oli taidehallinnon uudistaminen. Rakenteet olivat rämettyneet ja toimintamuodot olivat jysähtäneet paikoilleen. Paavo Arhinmäen ollessa kulttuuriministerinä saatiin Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja uusi alueorganisaatio.
– Oli masentavaa, että uusi, innolla rakennettu systeemi joutui leikkausten kohteeksi. Taiken perustamisessa kuultiin laajasti eri taiteilijayhteisöjä ja järjestöjä. Hupenevilla rahoilla pitää nyt toimia.
Mikä onnistui taidehallinnon uudistuksessa?
– Nyt tehdään paljon enemmän yhteistyötä ja yhteisillä teemoilla. Aikaisemmin jokainen puuhasteli omissa nurkissaan. Keski-Suomessa on erityisasiantuntija ja läänintaiteilijoita pari kappaletta sekä apurahataiteilijoita. Erityisasiantuntijalla on aikaisempaa paremmin näpeissään toiminta.
Onko Suomessa kulttuurivihamielisyyttä?
– On. Esimerkiksi käy Jyväskylän 50-vuotinen konserttitalohanke. Siitä keskusteltiin jo vuonna 1965, kun tulin Jyväskylään opiskelemaan. Siitä on syntynyt käsittämätön kiistakysymys, vaikka tontti ja arkkitehtuurikilpailukin on järjestetty. En usko, että tähän kaupunkiin tulee koskaan konserttitaloa. Rahaa on vähän, kulttuurista puhuminen jää kukkahattutätien puuhaksi.
Tarvitseeko Suomi Kansallisoopperan? Pitääkö subventoida lippujen hintoja? Tämä kysymys sinulle esitettiin Ylen vaaligalleriassa.
– Minusta tämä on paskamainen kysymys. Jos Suomi aikoo olla kulttuuri- ja sivistysvaltio, niin kyllä meillä on varaa Kansallisoopperaan ja Kansallisteatteriin. Nämä molemmat tekevät upeaa kulttuurikasvatustyötä. Kansallisooppera on rahansa ansainnut hyvällä aluetyöllä. Mukana on ollut tuhansittain koululaisia.
Saako kulttuuriministerillä olla kissataulu?
– Saa, jos se on hyvä ja jos sitä jaksaa katsella. Voi se olla huonokin. Se, mitä me sanomme huonoksi mauksi, on kaikille aivan erilainen.