Väinö Linnan Tuntematon sotilas ilmestyi tasan 60 vuotta sitten aiheuttaen samantapaisen kirjasodan kuin vuonna 1928 ilmestynyt Pentti Haanpään Kenttä ja kasarmi. Molempien teosten kiistan aiheena oli suomalainen rivisotilas ja hänen moraalinsa.
Vuoden 1918 jälkeen suojeluskuntajärjestöt omivat itselleen suomalaisen sotilaan muotokuvan muokkaamisen. Sen peruselementteinä olivat luja tahdonvoima, horjumaton isänmaallisuus, rohkeus kohdata vaara ja kipu sekä pyyteetön miehinen toveruus.
Tuntemattomassa sotilaassa rivimiesten päällimmäisiä ominaisuuksia ovat niskoitteleva jermuilu ja upseeriston halveksunta.
Täysin yllätyksenä Tuntemattoman sotilaan poikkeavat näkemykset suhteessa suojeluskuntalaiseen kiiltokuvasotilas-käsitykseen eivät tulleet. Knut Pippingin (1920–97) laaja sosiologian väitöskirja ”Kompaniet som samhälle. Iakttagelser i ett finskt frontförband 1941-1944” tarkastettiin Åbo Akademissa jo 30.9.1947. Väitöskirja julkaistiin suomeksi 1978 nimellä Komppania pienoisyhteiskuntana Otavan toimesta Heikki Vilénin suomentamana.
Esipuheessa Pipping kertoo saaneensa kipinän väitöskirjaansa isänsä, professori Rolf Pippingin ja opettajansa professori K. Rob. V. Wikmanin ehdotuksesta:
”Aloitin tämän työni ollessani Pindussa syksyllä 1943 kärsiessäni vähäisestä työmäärästämme johtuvasta ikävystymisestä. Toverini antoivat tietämättään minulle materiaalin.”
Komppanian valitsemista tutkimuskohteekseen Pipping perustelee sillä, että pataljoonaan tai joukkueeseen verrattuna komppania muodosti sotilasorganisaatiossa miehille tärkeämmän sisäryhmän kuin pataljoona tai joukkue.
Työ, majoitus, huolto ja lomat määräytyivät komppanioittain. Kun asianomainen ilmoitti komppanian, jossa palveli, hän toi samalla esiin, mihin pataljoonaan, rykmenttiin ja divisioonaan kuului:
”Tavallisesti oli mukauduttava nimenomaan komppanian päällikön käskyihin, ja miehet ensi sijassa olivat hänen valtansa alaisia. Pataljoonan piirissä suoritettu tutkimus olisi voinut paremmin havaita, mitkä käyttäytymismuodot olivat ainutlaatuisia eri komppanioissa ja mitkä olivat yleisiä koko pataljoonassa. Olisi voinut tutkia mahdollista kilpailua komppanioiden kesken sekä olisi voinut arvioida, kuinka ulkoiset olosuhteet ja kokoonpanon erilaisuus vaikuttivat miesten käyttäytymiseen. Mutta sellainen tutkimus olisi vaatinut tarkkailijoita pataljoonan kaikissa komppanioissa. Koska minun oli pakko työskennellä yksin, katsoin parhaimmaksi tutkia vain sitä komppaniaa, jonka tunsin”
Miehistön normijärjestelmän muodostuminen
Pippingin väitöskirja käsitteli siis reilut seitsemän vuotta ennen ”Tuntemattoman sotilaan” ilmestymistä tieteellisten havaintojen valossa samoja ilmiöitä joita sittemmin Linna kuvasi kaunokirjallisesti. Molempien kuvauskohde on konekiväärikomppania ja molemmat kirjoittajat toimivat itse aliupseereina. Pipping oli Linnaa kaksi kuukautta vanhempi.
Linnan tavoin Pipping kuvaa komppaniaa yksikkönä, työssä, levossa ja taistelussa sekä miesten suhtautumista ohjesäännön muodollisuuteen sekä miehistön vapaan normijärjestelmän muodostumiseen.
Miten jatkosodan sotilas suhtautui valtion omaisuuteen, alkoholiin, naisiin, uskontoon, kuriin? Mitä sotilaan rohkeus piti sisällään, mistä se muodostui? Oliko hän avulias tovereitaan kohtaan? Kenen kanssa hän ystävystyi ja mitä teki vapaa-ajallaan?
Pippingin laatiessa väitöskirjaansa julkaisukuntoon vuonna 1946 ei ollut lainkaan olemassa sotilasyksikön sosiologiaa käsitteleviä tutkimuksia. ”American Sociological Rewiew” -aikakauskirjasta Pipping luki:
”Sotilaan sosiaalipsykologiasta on kirjoitettu hyvän vähän. Armeijassa saatuja kokemuksia ovat kuvailleet lähes yksinomaan dramatisointiin taipuvaiset ammattikirjailijat ja sotaveteraanit, lehtimiehet ja piirtäjät. Vaikka heidän teoksensa ovat arvokkaita asiakirjoja inhimillisestä elämästä, ne eivät tuo esiin kaikkia tietoja, joita tarvitaan sotilaallisen yhteisön luonteen ja tämän yhteisön jäseniinsä tekemän vaikutuksen selittämiseksi.”
Epäviralliset suhteet etusijalla
Pipping joutui esittämään väitöskirjassaan keräämänsä materiaalin täysin omintakeisella tavalla. Hän halusi saada aikaan rajatun monografisen esityksen taistelevan sotilasyksikön yhteisöelämästä.
Hän havaitsi Linnan tapaan, että yksikön virallisen ja epävirallisen rakenteen välinen yhteys oli erittäin merkittävä sotilaiden käyttäytymisen selvittämiseksi. Siksi hän kiinnitti runsaasti huomiota epävirallisille suhteille:
”Väitöskirjani käsittelee sen vuoksi laajasti miesten ohjesäännön määräyksistä poikkeavaa käyttäytymistä. Tämän vuoksi lukija voi saada käsityksen, että komppania oli kuriton seurue uppiniskaisia sällejä, ”jermuja”, jotka alituisesti rikkoivat annettuja käskyjä.”
Tämä käsitys on Pippingin mukaan virheellinen, koska kaikista rasituksista ja sodan kauhuista huolimatta komppania pysyi koossa, ja siellä oli vähemmän karkureita kuin pataljoonan muissa yksiköissä.
Näin Tuntemattoman sotilaan ilmestymisen 60-vuotispäivänä voi todeta, että Linna ja Pipping olivat sotilaan sosiaalipsykologiassa kansainvälisiä edelläkävijöitä. Molempien teosten pääviesti on sama: Jokaisessa organisaatiossa toimivan ihmisen peruslähtökohtana on oman ja tovereittensa viihtyvyyden edistäminen ja ylläpitäminen, ei virallinen niuhottaminen ja pomottelu.