John le Carrén vuodelta 2008 oleva romaani on saanut Anton Corbijnin ohjauksessa pätevän filmatisoinnin. Corbijn on entinen huippuvalokuvaaja, joka osoitti George Clooney -filmillä The American (2010) taitonsa ”puhtaan” elokuvakerronnan taiturina. Piirre ei ole nyt yhtä korostunut, mutta on silti vahvoilla.
Le Carrén teksti kantaa edelleen hyvin. Andrew Bovellin napakka käsikirjoitus on tavoittanut vakoilukirjallisuuden grand old manin lukemattomista aiemmista romaaneista ja niiden filmatisoinneista tutun äänen ja visioinnin. Sen takaavat keskeiset teemat lojaaliudesta, luottamuksesta ja petoksesta.
Oma merkittävyytensä elokuvalla on pääosanesittäjässä: leffa jäi Philip Seymour Hoffmanin (1967–2014) viimeiseksi.
Erinomaisen ja monipuolisen amerikkalaisnäyttelijän testamenttirooli huokuu hänen habitukselleen ominaista, enemmän tai vähemmän problemaattisen antisankarin jykevää läsnäoloa. Monissa kohtauksissa kädessä oleva palava savuke tai viskilasi on jotenkin kuvaavaa myös hänet ennenaikaiseen hautaan vieneen henkilökohtaisen ongelmallisuuden kannalta.
Syyskuun 2011 jälkeen
Tapahtuma-ajankohta sijoittuu vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskun jälkeisiin vuosiin. Hoffman esittää hieman nuhruiseen kuntoon päässyttä Saksan huippusalaisen terrorisminvastaisen yksikön päällikköä. Pienen tiimin tehtävänä on jäljittää jihadisteja.
Yksikkö ottaa tarkkailuunsa Hampuriin saapuvan nuoren miehen. Kovia kokeneesta musliminuorukaisesta ovat kiinnostuneita myös amerikkalaiset.
Hämäriin itäbisneksiin erikoistuneen pankin uumenissa odottaa miljoonia euroja poimijaansa. Tärkeä tekijä tapahtumissa on myös islamilaisen hyväntekeväisyysjärjestön johtaja. Hänen toimiaan seurataan tiiviisti lännen tiedustelu- ja turvallisuuspiirien toimesta.
Juonikuvio ei kuulosta järin kummalliselta. Erittäin kiinnostavaksi sen tekee kuitenkin tapa, jolla niin sanottua terrorisminvastaista taistelua käydään.
Sitä paitsi kiinnostavuus ei ole mahdollisissa terroristeissa, vaan heitä jäljittävien piirien keskinäisissä suhteissa.
Niiden puitteissa käydään tiukkaa vääntöä, josta muotoutuu kiehtova valtapelin labyrintti. Edellinen le Carré -filmatisointi Pappi lukkari talonpoika vakooja (2011) tarjoaa pirullisia siirtoja vakoilun shakkilaudalla 1970-luvun alun kylmän sodan päivinä.
Vakoilu on älypeliä
Tänään lännen uhkakuvat ovat toiset ja niitä vastaan taistelu sen mukaista. Se tarkoittaa, että lopussa pelin häviäjää odottaa täystyrmäysmatti: kohtaus on lujaa sivaltavan nopean ja pelkistetyn toiminnallisuuden juhlaa.
Muuten action on vähissä. Le Carrénsa lukeneet tietävät, että vakoilu on älypeliä, ja juuri tästä elokuva on suurenmoinen näyte.
A Most Wanted Man on erittäin hyvä psykologinen vakoilujännäri. Hoffmanin suvereenin roolityön vanavedessä kunnostautuu persoonallisten näyttelijöiden kansainvälinen kollektiivi. Nautittavasti poimuilevan ja tiivistunnelmaisen kokonaisuuden kruununa loistaa huippuluokkaa oleva kaupunkikuvaus.
A MOST WANTED MAN (Englanti, USA, Saksa, 2014). Käsikirjoitus: Andrew Bovell. Perustuu John le Carrén romaaniin. Ohjaus: Anton Corbijn. Kuvaus. Benoit Delhomme. Musiikki: Herbert Grönemeyer. Pääosissa: Philip Seymour Hoffman, Grigori Dobrygin, Rachel McAdams, Nina Hoss, Willem Dafoe, Robin Wright, Homayoun Ershadi.