Jyväskylän Talvi käynnistyy ensi keskiviikkona kolmannen kerran sen jälkeen, kun perinteikäs tapahtuma herätettiin henkiin kuudentoista hiljaiselon vuoden jälkeen.
Talven järjestelyistä kantaa päävastuun piskuinen Keijo Siekkinen -seura, jonka puheenjohtajana toimii Katriina Kajannes ja varapuheenjohtajana Tapani Kaakkuriniemi. Kirjailija Keijo Siekkinen itse toimi aikoinaan Talven varapuheenjohtajana.
Talvelle edelleen tarvetta
”Työväenkulttuuri on painumassa historiaan.”
Tapani Kaakkuriniemen mielestä Jyväskylän Talven kaltaiselle kulttuuritapahtumalle on edelleenkin oma paikkansa.
– Kulttuuritapahtumia tässä maassa ja Keski-Suomessakin on runsaasti, mutta Talvi poikkeaa useimmista muista siinä, että se tuo esille kulttuurin historiallisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia kytkentöjä.
Parhaimmillaan Talvi on Kaakkuriniemen mielestä nostaessaan keskusteluun ihmisen ja työn suhdetta.
– Ihminen on homo faber, tekevä ihminen, ja niistä tekemisen reunaehdoista pitää aika ajoin käydä keskustelua. Nykypäivänä työväenkulttuuri on painumassa historiaan, ja yksi Talven tehtävä voisikin olla tämän kulttuurilajin nykytilan pohtiminen.
Kuka puolustaa uutta köyhälistöä?
Kaakkuriniemen mukaan suomalainen yhteiskunta on 50–60 vuoden aikana vahvasti keskiluokkaistunut.
– Työväestö ei ole enää köyhälistöä, vaan useissa tapauksissa paremmin pärjäävää väestöä, ja köyhälistöksi ovat pudonneet pätkä- ja silpputyöläiset, maahanmuuttajat, vuokrafirmojen kausityöläiset ja työttömät. Puolustaako heitä kukaan?
Talvessa olisi Kaakkuriniemen mukaan syytä pohtia sitäkin, onko työn ja pääoman välinen ristiriita vielä olemassa?
– Ainakin se näkyy tupo-pöydässä, jota ei EK:n mielestä saa tupoksi sanoa, melkein vuosittain, mutta eikö muulloin?
Vastuu kapeilla hartioilla
Kaakkuriniemi pitää pienen kirjailijaseuran hartioita kovin kapeina Talven kaltaisen tapahtuman järjestämiseen.
– Pieni kirjallisuusalan yhdistys ei ole luontevin taho järjestämään kantaa ottavia tapahtumia muilla aloilla kuin omallaan, siis kirjallisuuden alalla. Lisäksi tapahtuman talous on näin pienelle yhdistykselle raskas taakka, vaikka olemmekin saaneet mukaan yhteistyökumppaneita.
Talvi käynnistyy keskiviikkona 26.2. klo 18 työväentalon Aalto-salissa, jossa emeritusprofessori Tarmo Kunnas kertoo, miksi fasistiset liikkeet vetosivat maailmansotien välisenä aikana niin eurooppalaiseen älymystöön kuin kansaankin.
Perjantaina 28. helmikuuta klo 16.30 Jyväskylän kaupunginkirjaston pienessä luentosalissa katsotaan Rovaniemen markkinoilla -elokuva ja keskustellaan rillumarei-ilmiöstä professori Jukka Ammondtin alustuksen pohjalta.
Maanantaina 3. maaliskuuta klo 17 kirjailijaseuran järjestämä tapahtuma paneutuu Huhtasuon kirjastossa aiheeseen Työväenkirjallisuus ja mitä sen jälkeen?. Kirjastonjohtaja Mauri Männistön johtamassa keskustelussa ovat mukana ministeri Paavo Arhinmäki, tietokirjailija Matti Salminen, kansanedustaja Eila Tiainen, Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis sekä Päätalo-tutkija Ritva Ylönen.
Jyväskylän Talven avajaiset ke 26.2. klo 18.