Ruotsin ja Suomen kohtaloita kuvaava Eerikinkronikka on saatu vihdoin suomeksi 700 vuotta sen ilmestymisen jälkeen, kiitos Suomalaisen kirjallisuuden seuran. Eerikinkronikka käsittelee Ruotsin ja samalla myös Suomen kuninkaiden historiaa sadan vuoden ajalta 1200-luvun alkupuolelta 1300-luvun alkupuolelle.
Suomentajien Harry Lönnrothin ja Martti Linnan mukaan Eerikinkronikka liikkuu historian ja kirjallisuuden rajamaastossa, ensisijassa se on kuitenkin arvokas historiallinen lähde.
Siinä Ruotsin kuningassukujen kuvataan etupäässä välistä taistoa ja veljesriitoja kirjoitusaikakauden eli 1320-luvun voittoisan Bjälbo-suvun näkökulmasta. Eerikinkronikka kuvaa aikakauden ilmapiiriä hallitsevan yläluokan näkökulmasta, vaikka välillä saatetaan valittaa rahvaan kovaa kohtaloa.
Kirjaa voi pitää julman keskiajan kuvauksena, tapahtuuhan siinä murhia, teloituksia ja muita raskaita väkivallantekoja. Toisaalta siinä myös kuvataan turnajaisia, juhlia, jalojen ritarien ja kauniiden neitojen kohtaamisia.
Kronikka kuvaa aikakautta, jolloin Ruotsin valtakunta vakiintui, koko valtakuntaa koskevat lait astuivat voimaan ja kirkko vahvisti asemiaan. Myös Ruotsin rajat vakiintuivat. Suomalaisten kannalta mielenkiintoisimpia tarinoita kronikassa ovat Birger Jaarlin tekemä Hämeen valloitus ja Torkkeli Knuutinpojan suorittama läntisen Karjalan liittäminen valtakuntaan. Ruotsin valta vakiinnutettiin Hämeen ja Viipurin linnojen perustamisella.
Eerikinkronikka on Ruotsin, ja siten myös Suomen, historian perusteoksia.
Kuinka Häme valloitettiin
Jo ennen Eerikinkronikkaa Varsinais-Suomi ja Satakunta kuuluivat Ruotsin valtakuntaan. Häme taas oli itsenäinen ja siksi kuningas Eerik komensi lankonsa Birgerin, myöhemmin Tukholman perustajana Birger Jaarlina tunnetun, pakanamaata valloittamaan. Kronikan mukaan matkaa varten taottiin uusia aseita ja rintapanssareita. Matkaan lähdettiin vuonna 1249 lukuisilla laivoilla. Laivat laskivat nykyarvion mukaan ehkä Vantaanjoen suulle ja nousivat sotaviirien liehuessa maihin.
”Maihinnousu onnistui hyvin kristittyjen kilpien ja kypärien hohtaessa yli koko sen maan. Kristityt mielivät päästä mittelemään miekkojaan pakanallisten tavastien kanssa – niin oletan heidän myös tehneen –, myös kultaa hopeaa ja suuria karjalaumoja he mielivät.”
”Tavastit pakenivat silloin, pakanat hävisivät ja kristityt voittivat. Joka halusi antautua, ryhtyä kristityksi ja ottaa vastaan kasteen, sai säilyttää omaisuutensa ja henkensä sekä elää kaikessa rauhassa. Pakana, joka tähän ei alistunut, surmattiin.”
Kronikka selkeästi kuvaa Hämeen valloitusta sankaritekona, mutta myöntää sen olleen myös ryöstöretki. Hämeen osalta kronikka päättyy toteamukseen, että valloittajat rakensivat sinne Hämeen linnan, joka ”tuottaa pakanoille edelleenkin murhetta:”
Taisteluita Karjalassa
Eerikinkronikan eräs keskeisimpiä, loisteliaampia ja myös traagisempia hahmoja oli Torkkeli Knuutinpoika, jonka kuningas Maunu Ladonlukko määräsi testamentissaan sijaishallitsijaksi, koska kuninkaan omat pojat olivat vielä alaikäisiä. Suomessa Torkkeli Knuutinpoika tunnetaan Viipurin linnan perustajana ja hänen Karjalaan suorittamaansa sotaretkeä kuvataan kolmanneksi ristiretkeksi. Laskentatavan mukaan ensimmäinen ristiretki oli Eerik Pyhän retki Varsinais-Suomeen 1155, toinen Birger Jaarlin retki Hämeeseen ja kolmas Torkkeli Knuutinpojan Karjalaan vuonna 1292.
Toisaalta monet historioitsijat ovat nykyään sitä mieltä, ensimmäistä ristiretkeä ei koskaan tehty, koska Aurajokilaakso oli jo tuolloin kristinuskon piirissä.
Karjalan sotaretki ja Viipurin linnan perustaminen ratkaisivat vuosisadoiksi idän ja lännen kirkkojen rajan. Samalla selvisi myös Ruotsin ja Novgorodin raja, joka vahvistettiinkin Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1321.
Mutta ennen kuin rauhaan päästiin, taistelut jatkuivat vuosia. Ruotsalaiset valloittivat Käkisalmen, jonka venäläiset ottivat takaisin ja pitävät hallussaan aina 1600-luvulle saakka. Kivestä rakennettu Viipurin linna jäi ”suojaksi pakanoita vastaan”. Kronikka puhuu pakanallisista karjalaisista, koska tuohon aikaan ortodoksit laskettiin pakanoiksi.
Torkkeli Knuutinpoika halusi laajentaa Ruotsin valtaa Karjalassa ja niinpä hän rakensi Nevan suistoon, nykyisen Pietarin alueelle, Maankruunun linnan. Sieltä tehtiin iso sotaretki Laatokalle, jossa poltettiin karjalaisten kyliä.
Novgorod ei hyväksynyt Ruotsalaisia Nevan suulle ja lopulta venäläiset onnistuivat valloittamaan Maankruunun linnan, joka poltettiin maan tasalle.
Sopuisa mies – kaula poikki
Kronikka luonnehtii Torkkeli Knuutinpoikaa viisaaksi ja sopuisaksi mieheksi:
”Talonpojat ja papit, ritarit ja soinit, kaikki tulivat silloin keskenään hyvin toimeen. Riemua, tanssia ja turnajaisia sekä viljaa ja sianlihaa oli tarjolla riittämiin, eikä niistä ollut pulaa. Silliä ja kalaa tuotiin runsaasti maahan. Valtakunnassa ei kärsitty, vaan rauha ja armeliaisuus vallitsivat. Kukaan ei tohtinut tehdä toiselle pahaa.”
Kuvaus vastaa aikakauden perinteistä hyvän hallitsijan esikuvaa. Totuuden kanssa tällä ei välttämättä ole mitään tekemistä, esimerkiksi Karjalassa ei rauhaa todellakaan ollut. Kuvauksessa mainittu soini taas tarkoittaa muinaisruotsissa nuorukaista.
Maunu Ladonlukon pojat Birger, Eerik ja Valdemar tulivat täysikäisiksi. Birger kruunattiin ”suurella ylistyksellä ja kunnialla” kuninkaaksi Söderköpingissä ja muille veljille osoitettiin herttuakunnat. Veljekset kuitenkin riitautuvat pian ja kuningas karkotti Eerikin ja Valdemarin maasta. Lopulta veljekset kuitenkin tekivät sovinnon keskenään ja tästä alkoivat Torkkeli Knuutinpojan vaikeudet. Veljiensä yllytyksestä kuningas Eerik vangitsi hänet.
Marski laitettiin Tukholman linnan torniin ja epäilemättä hän tiesi jo kohtalonsa.
”Hän ei odottanut minkäänlaista pelastusta, vaan uskoi saavansa surmansa miekasta.”
Vähän ennen joulupaaston alkua Fånön herra Folke Joninpoika ilmoitti vangille:
”Minun herrani kuningas ei enää halua antaa sinun elää. Teidän tulee suoda minulle anteeksi, että teen, mitä kuningas käski. Kuolemanne saa minut surulliseksi.”
Torkkeli Knuutinpojan kaula katkaistiin niityllä Tukholman eteläpuolella.
”Ensin kaivettiin hänen hautansa, sitten lyötiin hänen päänsä poikki.”
Kohtalokas veljesriita
Kuningas Birgerin ja hänen veljiensä herttuoiden Eerikin ja Valdemarin valtakamppailu täyttää suurimman osan Eerikinkronikan sisällöstä. Vaihtelevien vaiheiden jälkeen kuningas voitti valtataistelun, lukitsi heidät Nyköpingin linnan tornihuoneeseen ja näännytti veljensä nälkään.
Kuninkaalle itselleen kävi lopulta kalpaten, hän kuoli maanpaossa Tanskassa vuonna 1321. Ruotsin kuninkaaksi valittiin nälkään näännytetyn herttua Eerikin poika, 3-vuotias Maunu Eerikinpoika Moran kivillä vuonna 1319. Tähän kronikka päättyy.
Eerikinkronikka sisältää loisteliaita kuvauksia turnajaisista, hovijuhlista ja ylhäisön elämästä. Miksikään kansankuvaukseksi sitä ei voida sanoa. Kronikan kirjoittaja kuuluu selvästi valtakunnan ylimystöön. Kirjoittajan henkilöstä ei ole varmaa tietoa. Kirjoitusajankohta on 1320-luvulla ja sen kirjoittajaksi on arveltu herttua Eerikin sihteeriä Torkkeli Kristiinanpoikaa.
Eerikinkronikka on kirjoitettu muinaisruotsiksi ja ajan tyyliin runomuotoiseksi. Kronikan suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna ovat päättyneet lukijan onneksi proosasuomennokseen. Tässä he ovat kuitenkin yrittäneet säilyttää alkuperäisen runon tunnelman ja poljennon.
Suomentajien työ on ollut vaikeata, mutta lopputulos on loisteliasta aikakauden ja ajan kuvaa henkivä käännös. Suomenkin keskiaikaa kuvaava teos ilmestyy nyt lopulta itämaan kielellä; tosin 700 vuotta myöhässä.
Eerikinkronikka. Suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna. Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS 2013. 221 sivua.