Vihreitä koirankakkapusseja kannan käsissäni, kannan käsissäni, kannan käsissäni…
Ryhmä malminkartanolaisia laulaa ja tanssii pussit käsissään Yhdyskuntaklubi Horisontin edessä Malminkartanonaukiolla. Oikeasti vihreissä pusseissa ei ole kakkaa, vaan kukkamultaa. Aidolta näyttää silti.
Tempauksen takana on Lenkkiteatteri ja aihe löytyi helposti malminkartanolaisten suivaantumisesta asuinalueensa roskaisuuteen ja roska-astioiden vähäiseen määrään.
Ihmisillä on valtava tarve tulla nähdyiksi ja kuulluiksi.
Kuin vakuudeksi aiheen oikeutukselle Horisontin työntekijä esittelee aukiolta päivän aikana keräämiään roskia. Niitä on iso säkillinen: Tyhjiä tupakka-askeja, mehupurkkeja, tupakantumppeja, karkkipapereita, leipäpusseja…
Maltsusta puuttuvat roskikset, siks’ kannan käsissäni…
Esilaulajina ja -tanssijoina tempauksessa toimivat lenkkiteatterilaiset Maria Hyökyvaara, Annastiina Storm ja Jenni Sainio.
Ihmiset eivät pelota
Kun Lenkkiteatteri pari vuotta sitten tuli Malminkartanoon, oli alue teatterilaisille vieras. Alussa soiteltiin ympäriinsä ja sitten alettiin jalkautua.
– Istuimme erilaisissa alueen ryhmissä, kerroimme keitä olemme ja mitä teemme, kertoo teatterin perustaja ja johtaja Maria Hyökyvaara.
– Ihmisillä on valtava tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Sitä ei voi liikaa korostaa.
Rohkeus ihmisten kanssa toimimiseen on naiskolmikon mielestä teatteri-ilmaisun ohjaaja (TIO) -koulutuksen peruja. Ryhmissä oleminen ja erilaisten ryhmien vetäminen oli koulutuksen läpi kulkeva teema.
– Ensimmäisestä opiskeluviikosta lähtien meidät heitettiin yhteisöihin. Sanottiin että menkää ja tehkää. Se aiheuttaa myös ristiriitoja, osa opiskelijoista on kauhuissaan, että miten voin toimia vaikka Alzheimer-potilaiden kanssa.
– Mutta nyt ei pelota mennä oikeastaan mihinkään yhteisöön. Kaikkialla on ihmisiä, sanoo Hyökyvaara.
Taidetta ja hyvinvointia
Lenkkiteatteri on vuonna 2009 perustettu helsinkiläinen ammattiteatteri, jolla on kaksi näyttämöä. Teatterin lähestymistapa on kokonaisvaltainen. Katsojille halutaan aina tarjota muutakin kuin pelkkä esitys.
Esimerkiksi Maunulan majalle seuraavan kerran vuonna 2014 pystytettävä tapahtumateltta yhdistää liikuntaa ja taidetta. Siellä saa samalla lipun hinnalla ryhmäliikuntatunnin ja teatteriesityksen.
– Kaikki meidän toiminta tähtää ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, kuvailee Maria Hyökyvaara.
Kuluneena keväänä teatteri on aloittanut Malminkartanossa mittavan Maltsu rules! -yhteisöteatterihankkeen.
Lasten ja nuorten, aikuisten ja ikäihmisten sekä maahanmuuttajien maksuttomat teatteri-ilmaisuryhmät valmistavat ammattilaisten ohjauksessa joulukuuksi esityksen, jonka aiheet kumpuavat ryhmäläisten omista tarinoista.
Hankkeeseen saatiin Helsingin kaupungilta kunnon avustus, mistä teatterilaiset ovat erityisen iloisia.
Viimeisen viiden vuoden aikana kulttuurin määrärahoja onkin Hyökyvaaran mukaan alettu kohdistaa voimallisemmin soveltavan taiteen alalle. Siksi hän kummastelee päätöstä lopettaa Metropolian koulutusohjelma juuri nyt, kun soveltavan teatterin mahdollisuuksia ollaan ottamassa laajempaan käyttöön.
TIO taipuu moneen
Kaikki kolme ovat yhtä mieltä siitä, että teatteri-ilmaisunohjaajia on valmistunut liikaa alan tarjolla oleviin työpaikkoihin nähden.
Toisaalta kaikkia niitä mahdollisuuksia ei olla vielä tajuttu, mitä TIOt voisivat tehdä.
– Sosiaalialalla on jatkuvasti auki paljon työpaikkoja, joihin meidän ammattitaito riittäisi, mutta niihin ei haeta teatteri-ilmaisun ohjaajia, harmittelee Annastiina Storm.
– Meillä olisi valtavasti annettavaa työssä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Alalla kuitenkin suositaan sosionomeja.
Stormin, Sainion ja Hyökyvaaran mielestä heidän ammattinimikkeensä onkin ”aivan hanurista”: teatteri-ilmaisun ohjaaja tuo mieleen kerhotädin tai -sedän eikä vastaa heidän toimenkuvaansa.
– Olisi aika ja aiheellista puhua soveltavan taiteen ammattilaisista.
Koko juttu on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 20. kesäkuuta.