Olli-Pekka Tennilä pokkasi Porvoossa arvostetun Runeberg-palkinnon runokokoelmallaan Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (Poesia 2012).
”Olli-Pekka Tennilän kokoelma on yhtä aikaa rakenteellisesti hallittu ja ilmaisullisesti elävä kokonaisuus. Hän karttaa sellaista runollisuutta, jossa lukijan on ratkaistava arvoitus purkamalla sisäänrakennettu koodi. Pikemminkin Tennilän kirjassa liikutaan pinnoilla, kaltevilla ja luistavillakin – huikaisevan tasapainoisesti”, palkintoraati perustelee valintaansa.
Edellisen kerran Runeberg-palkinto voitettiin runoteoksella kymmenen vuotta sitten. Mitä tämä kertoo runouden asemasta ja arvostuksesta Suomessa?
– Palkinnot ovat usein kaupallisesti motivoituja, eikä runous ole sellaiseen rooliin omiaan, Tennilä harmittelee.
Monimuotoisuus elinehto
Olli-Pekka Tennilä on Jyväskylässä toimivan Osuuskunta Poesian perustajajäsen ja sen kustannusjohtaja. Poesia on eturivin runoilijoiden perustama yhteisöllinen kustantamo, jossa keskitytään julkaisemaan mahdollisimman hyviä, omilla omaperäisillä tavoillaan erilaisia, kirjoja genrekirjallisuuden sijaan.
– Pienkustantamoissa pidetään yllä monimuotoisuutta, usein valtavalla henkilökohtaisella työpanoksella. Toivoisin että kirjakaupat suostuisivat myös myymään niitä. Tuntuu hassulta kutsua kirjakaupaksi liikeyritystä joka pyrkii myymään mahdollisimman vähiä nimikkeitä mahdollisimman paljon. Monimuotoisuus on kirjallisuuden elinehto, Tennilä muistuttaa.
Lyhyen muodon mestari
Palkintoraadin mukaan Tennilän teos on runouden lisäksi kytköksissä myös aforistiseen ja proosamuotoiseen tekstiin.
Kieli, sen rakenteet ja rakentuminen kiehtovat ja askarruttavat Tennilää loputtomiin. Sen kerrostumiin sukeutuminen ja runokokoelman hiominen on ollut pitkä prosessi.
– Tuollainen fragmentaarisuus ja toisaalta tiheäkielinen lyhyt muoto ovat aina olleet keskeisin alueeni. Kyse on varmaan myös luontumuksesta siinä mielessä.
Yksinkeltainen on kaksinkeltaista –teoksen tendenssi on Tennilän mukaan määrittelemätön, niin kuin runouden ylipäätään.
– Koen itseni kirjoittajana eräänlaiseksi lukijaksi. Myös tekstit ovat toistensa keskuudessa uteliaita omasta merkityksestään. Eli ei ole mitään erillistä asiaa.
Wittgensteinin pupuankka
Jo teoksen nimi Yksinkeltainen on kaksinkeltaista vihjaa monisävyisesti lapsen kielellisestä lahjakkuudesta ja loogisuudesta ja Tennilän vaikuttavasta, milteipä nerokkaasta tavasta käyttää sitä lyriikassaan.
– Vallitseva käsitys kielen logiikasta tai yhtä hyvin tiedon luonteesta, sellainen yksikäsitteisyyden ihanne, johon tieteessäkin vannotaan, ei ole mitenkään kohdallinen. Että sanoilla on merkityksiä, ja sitten ne lasketaan lauseen kalkyylissa yhteen, ja siitä tulee jokin tulos joka on sen merkitys.
– Tällainen leksikaalinen, sanakirjamerkityksellinen harha on aika keskeinenkin juttu, filosofiaa ja kirjoittamista kymmenkunta vuotta opiskellut maisterismies yrittää määritellä.
Todentaen, että ei musiikista enempää kuin runoudesta oikein voi puhua. Tai miksei, runouspuhetta, joka ei välttämättä avaudu kaikille runouden ystäville, eikä tarvitsekaan. Keskeisintähän on itse runous.
– Mutta jos lasten kanssa juttelee, niin huomaa nopeasti miten kieleen opitaan, matkimalla ja epävarmuutta sietämällä, Tennilä innostuu.
– Merkitys on aina luonteeltaan haarautuvaa. Ristiriitaisiakin asioita on yhtä aikaa voimassa. Kieli on luonteeltaan leikillistä. Vähän kuin Wittgensteinin pupuankka.
Mehiläiset muusina
Kaunokirjallisten pyrintöjensä lisäksi Tennilä harrastaa mehiläistenhoitoa. Hän on myös perusteellisesti perehtynyt vanhoihin kirjapainomenetelmin ja kunnostelee vanhoja polkupyöriä perheensä kulkupeleiksi. Entä ne mehiläiset, joita hän hoitaa, runoilijan muusiako?
– No enemmänhän se on sellaista kiusaamista kuin hoitamista. Tuo on ihan kiinnostava ajatus, että olisivat muusia. Miksei. Vaikkakin äärimmäisen vierasta elämänmuotoahan ne muusina edustavat.
Palkitun teoksen kannet ovat runoilijan omaa, vanhalla kohopainokoneella vedostettua grafiikkaa
– Minua kiinnostaa hylätyn tekniikan käyttöön ottaminen. Kohopaino on lisäksi todella fyysinen, jos vertaa myöhempiin hankalammin ymmärrettäviin painomenetelmiin. Sitä kirjoituksen painumista voi tutkia ja manipuloida loputtomiin.
Useat kulttuurivaikuttajat, Esa-Pekka Salonen etunenässä ja viimeksi Jukka-Pekka Saraste, ovat jylisseet suomalaisen kulttuuri tilasta. Olli-Pekka Tennilä ei liity heidän kuoroonsa.
– Voi voi, seuraan todella huonosti noita laajoja kulttuurin rakennekokonaisuuksia koskevia keskusteluja. Rakenteita tietenkin tarvitaan yhteiskunnassa. Mutta taide voi olla vain yksityiskohdissa ja yksittäisissä teoksissa.