”Rahapula”: Guggenheim tarvitsee Helsinkiä
Taiteilija, professori Teemu Mäki tyrmää Guggenheim-museon rakentamisen Helsinkiin.
Hän vaatii Voiman verkkolehdessä Fifissä, että Helsingin on vähintään neuvoteltava sopimus Guggenheimin säätiön kanssa uusiksi. Mäen mielestä hankkeen taloudellinen riski ja tuotot olisi jaettava tasan Guggenheim-säätiön ja Helsingin kesken.
– Yhtä tärkeää on, että Hesa neuvottelee itsensä kanssa ja sitoutuu oikeasti säilyttämään oman taidemuseonsa, eikä alamaan sitä alas jenkkiketjun franchising-toimipisteen tieltä, Mäki kirjoittaa.
Mäen mielestä Helsingin ei kannata nojautua Guggenheimiin, jos haluaa nykytaiteen kärkeen. Hänestä parempi on olla yhteydessä vaikkapa Berliinin Kunst-Werkeen.
Guggenheim tarvitsee Helsinkiä
Mäki toteaa, että Guggenheim-säätiö on nimellisesti non-profit, mutta käytännössä tuottoisa brändi, joka on kuitenkin ajautunut talousvaikeuksiin. Hän muistuttaa epäonnistumisista pörssipelissä ja huikentelevasta tyylistä säätiön ympärillä.
– Rahapulan vuoksi G. ei enää juurikaan jaa apurahoja tieteelle ja taiteelle, vaan päinvastoin pyytää lahjoituksia ja yrittää tehdä kokoelmillaan rahaa, Mäki kirjoittaa ja arvioi, että tämän vuoksi säätiö tarvitsee uusia yhteistyökumppaneita.
– Esimerkiksi Helsinkiä, Mäki arvioi.
– Toiminnan tuotot saa pääasiassa tai kokonaan G. Liiketoimintariskin kantaa yhteistyökumppani yksin.
Mäen mielestä sopimus on yhteistyökumppanille huono.
Euroopan Kouvola
Mäki muistuttaa siitä, että kolmesta tunnetusta säätiön museosta New Yorkin museo menestyy, koska se on New Yorkissa ja arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen, ja Venetsian museo, koska se on Venetsiassa.
– Bilbaon G. siksi että se on Espanjan peräkylille tökättyä wau-arkkitehtuuria. Bilbao on Espanjan Kouvola, eli maan kymmeneksi suurin kaupunki, jolle G. on ollut matkailunedistämishanke ja kertaluonteinen piristysruiske rakennusteollisuudelle, Mäki analysoi.
Hänellä on ratkaisu myös sen varalta, että Helsinginkin Guggenheim-hankkeessa kyseessä on pääasiallisesti matkailuhanke. Hän esittää taidemuseota johonkin teollisuudelta vapautuvaan tilaan. Siihen yhdistettäisiin esimerkiksi tanssitaiteen tilat.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Tutkija: Guggenheimista miljoonatappiot 2.3.2012 16.00
- » ”MacGuggenheim on vitsi” 20.2.2012 15.02
- » Kulttuurilautakunta: Guggenheimissa vielä paljon selvitettävää 16.2.2012 10.56
- » Gallen-Kallela-Sirénin Guggenheim-yhteydet selvitetään 14.2.2012 11.01
- » Guggenheim herättää kysymyksiä ja pelkoa 6.2.2012 13.31
- » Kalevalatalo oli aikansa Guggenheim 5.2.2012 10.19
- » Turha luulla, että vanhuksille riittää vaippoja jos Guggenheimista luovutaan: ”Ei se niin mene” 1.2.2012 12.55
- » Demokratiavaje on Guggenheimin pahin ongelma 30.1.2012 18.02
- » Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke 20.1.2012 14.21
- » Guggenheimin sijasta taidekaupunki 20.1.2012 13.43


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



