Torstaina 23.2.2012
27.1.2012 08.12
Jouko Huru
Artikkelin kuva
Peter von Bagh Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 2005 yhdessä Aki Kaurismäen ja Jean-Pierre Dardennen kanssa.

Peter von Baghin elokuvien suurkatselmus Rotterdamissa

ku

Kahdeksan surmanluotia esitetään täyspitkänä ensi kerran Suomen ulkopuolella.

Keskiviikkona käynnistynyt Rotterdamin kansainvälinen elokuvafestivaali kunnioittaa suomalaiselle ohjaajalle ainutlaatuisesti Peter von Baghin tuotantoa. Ensi viikon sunnuntaina päättyvän filmijuhlan The Finland Inside -sarjassa esitetään Peter von Baghin tuotannolle omistettu 16 elokuvan retrospektiivi.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun festivaalilla esitetään näin kattavasti suomalaista elokuvaa. Poikkeukselliseksi tapahtuman tekee vielä se, että kokonaisuus on syntynyt pitkälti television ehdoilla. Rotterdamissa esitetään Peter von Baghin Yleisradiolle tekemiä elokuvia vuoden 1972 Olavi Virrasta viime vuonna valmistuneeseen elokuvaesseeseen Lastuja, jonka aiheena oli kirjailija Juhani Aho.

Sarjan vanhin elokuva on ohjaajan ainoa fiktioelokuva Kreivi (1971).

Kansainvälinen kiinnostus Peter von Baghin elokuvia kohtaan alkoi viritä, kun yhdysvaltalainen kriitikko Jonathan Rosenbaum oli valinnut Helsinki, ikuisesti –elokuvan 2000-luvun kymmenen parhaan elokuvan listalle.

Vanhan liiton legenda

Sarjassa nähdään myös von Baghin dokumentit vuodesta 1939 sekä Viimeinen kesä 1944. Olavi Virran lisäksi elokuvien hahmoja ovat Paavo Nurmi, Mika Waltari, Mikko Niskanen ja Otto Wille Kuusinen.

Niskas-dokumentti pohjustaa Suomi-sarjan yhtä kohokohtaa. Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia (1972) esitetään täyspitkänä 5 tuntia 16 minuuttia kestävänä versiona nyt ensi kertaa ulkomailla. Järjestäjien mukaan kysymyksessä on "teos jossa on Zolan romaanien väkivaltaa ja suuruutta".

Peter von Baghin elokuvasarjan toteuttamisesta ovat vastanneet Nosferatu Oy, Illume Oy ja Bufo Oy yhteistyössä Yleisradion, Kansallisen audiovisuaalinen arkiston ja Suomen elokuvasäätiön kanssa.

Festivaalin ohjelmalehdessä Peter von Baghia suitsutetaan vanhan cinefiilin koulukunnan legendaksi, joka on nähnyt kaikki katsomisen arvoiset elokuvat ja tavannut kaikki tapaamisen arvoiset elokuvantekijät ikoneista aliarvostettuihin auteureihin.

 
 
IlmoitusIlmoitusIlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319