
Helsinki maksaisi museosta Guggenheim-säätiölle 30 miljoonaa
Helsingin kaupunki sai tiistaina odotetun selvityksen Guggenheim-museosta. Selvitystyöryhmä esittää museon rakentamista nykyisen Kanavaterminaalin tontille Katajanokalla. Kaupungin omistama tontti sijaitsee Eteläsataman rannalla.
Päätöksen museon rakentamisesta tekee kaupunginvaltuusto mahdollisesti jo helmikuussa. Jos hanke etenee arkkitehtuurikilpailuun ja toteutukseen, museon rakentaminen alkaisi vuonna 2015 ja valmista tulisi viimeistään 2018.
Museon rakentaminen ja ylläpito maksaisivat miljoonia. Museon suunnittelun ja rakentamisen kustannuksiksi arvioidaan yhteensä 130–140 miljoonaa euroa. Rakennuksen rakennuttaa ja rahoittaa Helsingin kaupunki. Museota on suunniteltu kaupungin hankkeena, mutta valtiota havitellaan siihen mukaan.
Yhteistyösopimus Guggenheim-säätiön kanssa maksaa 30 miljoonaa dollaria 20 vuoden aikana. Tämän maksumiehiksi Helsinki tavoittelee yksityisiä rahoittajia.
Lisäksi Guggenheim-museon rakentaminen nostaisi kaupungin taidemuseon menoja 3,7 miljoonalla eurolla. Nykyiset nettomenot ovat 4,3 miljoonaa. Vakituista henkilöstöä uuteen museoon tulisi yli sata.
Helsingin Guggenheim-museo olisi osa Guggenheim-verkostoa Euroopassa. Nyt siihen kuuluvat nyt Bilbao, Venetsia ja Berliini.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mielestä satsaus kannattaisi, koska se toisi Helsinkiin lisää matkailijoita. Museon vuotuiseksi kävijämääräksi arvioidaan noin 500 000, josta 300 000 tulisi kotimaasta ja loput ulkomailta.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Tutkija: Guggenheimista miljoonatappiot 2.3.2012 16.00
- » ”MacGuggenheim on vitsi” 20.2.2012 15.02
- » ”Rahapula”: Guggenheim tarvitsee Helsinkiä 17.2.2012 13.22
- » Kulttuurilautakunta: Guggenheimissa vielä paljon selvitettävää 16.2.2012 10.56
- » Gallen-Kallela-Sirénin Guggenheim-yhteydet selvitetään 14.2.2012 11.01
- » Guggenheim herättää kysymyksiä ja pelkoa 6.2.2012 13.31
- » Kalevalatalo oli aikansa Guggenheim 5.2.2012 10.19
- » Turha luulla, että vanhuksille riittää vaippoja jos Guggenheimista luovutaan: ”Ei se niin mene” 1.2.2012 12.55
- » Demokratiavaje on Guggenheimin pahin ongelma 30.1.2012 18.02
- » Guggenheim-museo Suomen eliitin hanke 20.1.2012 14.21


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



