Suomi näyttää metsäiseltä, koska puita on kaikkialla. Näkyvillä oleva talousmetsä on kuitenkin eri asia kuin luonnontilainen metsä, jossa tuhansien vuosien aikaiset prosessit ovat käynnissä.
– Jos onnistuu pääsemään luonnontilaiseen metsään, sen tuntee heti: tämä on jotain ihan muuta. Tuntee tulleensa katedraaliin, pyhättöön.
Näin kuvailee Ritva Kovalainen, metsiä 20 vuotta valokuvannut taiteilija.
– Niiden vuosien aikana mulle on tullut tunne, että olemme pettäneet isänmaamme.
Isänmaalla hän ei tarkoita Suomea, vaan metsää.
– Olemme raiskanneet metsää lukemattomia kertoja, se on pahoinpidelty, hyväksikäytetty ja lopulta unohdettu. Samalla on petetty ne tuhannet metsästä riippuvaiset lajit, koko se miljoonien vuosien aikana kehittynyt ekosysteemi.
– Ei meidän sovi väheksyä muita lajeja ja käsitellä ja kohdella niitä miten sattuu, riistää henkihieveriin. Kaikella elämällä on arvonsa.
Kahden minuutin kaistaleet
Luonnonmetsään pääsy ei tänä päivänä ole helppoa, sillä luonnonmetsiä on Suomessa jäljellä vain muutamia prosentteja koko metsäalasta.
Luonnonmetsissä puut ovat yksilöitä ja metsän tila alati vaihteleva. Luonnontilainen metsä on ilmeeltään, rakenteeltaan, lajistoltaan ja luonteeltaan aivan toisenlainen kuin nykyisin yleisesti vallitseva talousmetsä.
– Jos kasvat nuoren, muokatun ja harvennetun maiseman keskellä, sehän on tylsä ja ahdistava, ei siinä ole mitään ylevyyttä, niin kuin luonnontilaisessa luonnossa on. Tulee sellainen käsitys, että metsä on tylsä.
– Me emme ihan tajua mitä olemme menettäneet.
Kovalainen tajusi luonnonmetsien hävityksen laajuuden, kun hän työparinsa Sanni Sepon kanssa ilmakuvasi metsiä etsien. Luonnontilaisen kaltaisia metsäalueita löytyi vain pieniä ”kahden minuutin” kaistaleita.
– Se on ollut hirveä shokki, joka on valjennut kun on kiertänyt ympäri Suomea. Valtaosa maisemasta on ojitettua, avohakattua, kynnettyä. Suot ovat turvesoita ja maisema täysin muokattua.
– On kuitenkin olemassa vahva mielikuva, että metsää on jossakin ja paljon.
Metsässä mielikin hengittää
Ritva Kovalaiselle metsään pääsy on elinehto. Kun hän muuttaa uudelle paikkakunnalle, ensimmäisenä on varmistettava reitti metsään. On päästävä sienestämään, marjastamaan, kävelemään, olemaan.
Metsä on mielenterveyden nollauspaikka.
– Siellä pääsee tämän kulttuurin ulkopuolelle, käsittelemään hiljaisuudessa, irti ihmisen tuottamista ärsykkeistä, olemassaolon peruskysymyksiä. Syntymää, kuolemaa, miljoonia lajeja ja meidän suhdetta siihen kaikkeen.
Metsä on Kovalaiselle myös paikka, jossa voi tuntea itsensä voimakkaaksi ja rohkeaksi.
– Yhtä hyvin kuin hauraaksi ja haavoittuvaksi.