Tiistaina 22.5.2012
23.9.2010 17.00
Jarkko Mänttäri
Artikkelin kuva
Marja Kolun näyttävimpiä teoksia Jyväskylässä ovat Lutakon puistoon sijoitetut mosaiikkityöt Aatamin puraisu ja Rastatukkainen Soffa.

Marja Kolulle Kiitokset kulttuurityöstä

Jarkko Mänttäri

Kuvataiteilija Marja Kolu vastaanotti torstaina Jyväskylässä kaupungin kulttuurilautakunnan Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustuksen.

Kemin maalaiskunnassa syntynyt Marja Kolu valmistui kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1982. Sen jälkeen hän oli jatko-opiskelijana Pietarin taideakatemiassa ja vuonna 2002 hän sai valmiiksi kuvataiteilija AMK -tutkinnon Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Kuopiossa aiemmin vaikuttanut Kolu muutti Jyväskylään vuonna 1998, kun hänet valittiin Keski-Suomen taidetoimikunnan ohjaavaksi läänintaiteilijaksi. Uuden läänintaiteilijan pestin Kolu aloitti tämän vuoden alussa Pohjanmaan taidetoimikunnassa Vaasassa.

Kulttuurin ja politiikan moniottelija

Jyväskylän vuosinaan Marja Kolu vaikutti paitsi kuvataiteilijana, myös kulttuurin ja politiikan moniottelijana. Jyväskylän taiteilijaseurassa Kolu toimi sekä puheenjohtajana että johtokunnan jäsenenä.

Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja halu vaikuttaa johdattivat sanavalmiin kuvataiteilijan Vasemmistoliiton toimintaan. Kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja kulttuurilautakunnan jäsenenä Kolu toimi erityisen aktiivisesti lähikirjastojen puolustajana.

Kuvanveistäjänä Marja Kolu jätti Jyväskylään monia pysyviä jälkiä, joista eniten huomiota osakseen on saanut Lutakon puiston kaksiosainen mosaiikkiteos Aatamin puraisu (2007) ja Rastatukkainen Soffa (2008). Päivittäin Kolun mosaiikkityötä katsellaan myös muun muassa Vaajakosken uimahallissa.

Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustus luovutettiin Kolulle torstaina Tanssin aika -festivaalin avajaisvastaanotolla.

 
 
IlmoitusIlmoitusIlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319