
Kiljavan opisto sai aikaa ensi vuoden loppuun
Henkitoreissaan perjantaina 60 vuotta täyttävä Kiljava-opisto lopetetaan, jollei vuodessa keksitä ihmelääkettä sen vaikeuksiin.
SAK:n hallitus antaa Nurmijärvellä sijaitsevalle Kiljava-opistolle armon aikaa ensi vuoden loppuun. SAK:n ylläpitämä ay-opisto on ollut vuosia talousvaikeuksissa ja SAK:n hallitus päätti maanantaina velvoittaa koulutussäätiönsä arvioimaan järjestön koulutustoiminnan uudelleen vuoden 2011 loppuun mennessä.
Perjantaina 60 vuotta täyttävä opisto ei enää vedä opiskelijoita.
– On vaikea nähdä, että Kiljavan toiminta jatkuu 2011 jälkeen, SAK:n toinen puheenjohtaja Matti Huutola arvioi ja kuvaili päätöstä kovaksi ay-liikkeen historiassa.
Kiljavalla on aloitettu henkilöstön kanssa yhteistoimintaneuvottelut. Opisto työllistää 42 henkilöä.
Koulutus kaukana kotoa ei kiinnosta
Kansanopistona toimiva Kiljavan opisto järjestää edunvalvontaan ja työelämän kehittämiseen liittyvää koulutusta. Se huolehtii myös niiden SAK:laisten ammattiliittojen aktiivien perus- ja jatkokoulutuksesta, joilla ei ole omaa opistoa.
– Muutamassa vuodessa opiston opintoviikkojen määrä on puolittunut ja joka vuosi entistä vähemmän ihmisiä lähtee pitkäkestoiseen koulutukseen, Huutola sanoo.
– Viime vuonna koulutukseen ilmoittautuneista 60 prosenttia peruutti tulonsa.
SAK:n hallituksen päätöksen mukaan SAK:n koulutussäätiön onkin arvioitava erilaiset vaihtoehdot, joita ay-koulutuksen järjestämiseksi on.
– Ihmiset odottavat, että ay-liike tuo koulutuksensa lähelle heitä. Ei haluta olla pitkään poissa kotoa ja töistä.
Kuka huolii vanhat rakennukset?
Ellei vuoden aikana löydetä nykyistä taloudellisempaa ja tarpeeseen vastaavaa järjestelmää, Kiljavan opiston toiminta loppunee.
– Se on täysin mahdollista, sillä nyt liitoilla ei näytä olevan halua sitoutua opiston jatkamiseen, Huutola toteaa.
Huutola ei lähde arvailemaan, mitä vanhoille isoille rakennuksille tapahtuu.
– Onko tuommoiselle kiinteistölle ostajaa tai edes ottajaa? Se vaatii remontin, jos sinne tuo esimerkiksi hotelli- ja virkistystoimintaa.
Harjuniemi olisi lopettanut heti
SAK:n hallitus oli yksimielinen päätöksessään, mutta sen työvaliokunnassa Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi esitti, että opiston konkurssiprosessi aloitettaisiin heti. Ajatus ei kuitenkaan miellyttänyt muita.
– Se olisi mielestäni ollut henkilökunnalle ja muilla toimijoille henkisesti helpompi prosessi, Harjuniemi totesi Kansan Uutisille.
Kiljavan opisto on viime vuosina ollut julkisuudessa oikeustoimien vuoksi. Sen epäillään saaneen valtionapuja koulutuksen järjestämiseen väärin perustein. Lisäksi se on oikeudessa entisten työntekijöiden palkkavaatimusten vuoksi.
Metalliliiton nuorilla on hauskaa
Planmecan tuore työsuojeluvaltuutettu Saila Kaattari haluaa olla vahva vaikuttaja vahvassa liitossa.
Pelifirman perustaminen oli kuin pankkiryöstö
Työurien pidentäminen ei työnantajia kiinnosta
CNC-sorvaaja Tarmo Lukkarinen kehottaa ay-liikettä valppauteen.
Ecuadorissa jännitetään Suomen presidentinvaaleja
Roihan Villisorsa hämmentää
Mikä se oli? Mikä tästä lensi ohi, kysyy katsoja, kun Villisorsa päättyy ja näyttämö tyhjenee.



keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

