Maanantaina 13.2.2012
2.8.2010 10.30
Jari Kuskelin
Artikkelin kuva
Pekka Töpöhäntä (Erkki Okkonen) ja Maija Maitoparta (Tanja Salonen).

Loiskis juhlii Töpöhäntää myös levyllä

ku

Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis Jyväskylästä juhlii tänä vuonna 70 vuoden ikään tullutta Pekka Töpöhäntää myös uudella levyllä. Jo aiemmin Loiskis on kiertänyt ympäri maata hännättömän kissakuuluisuuden merkeissä juhlakonsertin kanssa.

Kirjailija Gösta Knutssonin luoma suosittu kissahahmo Pekka Töpöhäntä muokkautui Loiskiksen taiteellisen johtajan Pentti Rasinkankaan käsissä musikaaliksi, jota on esitetty Suomen teattereissa vuodesta 1992 lähtien.

Töpöhännän juhlavuoden kunniaksi Rasinkankaan musikaalin laulut koottiin juhlakonsertiksi ja Erkki Teittisen ohjaamaksi musiikkisaduksi, jota Rasinkangas ja Loiskis on käynyt esittämässä eri puolilla Suomea.

Loppukesästä Töpöhäntä-laulut pääsivät myös CD-levylle Loiskiksen tulkitsemina. Rasinkankaan säveltämien ja sanoittamien Töpöhäntä-laulujen pääteemoina ovat erilaisuuden suvaitseminen ja ystävyys. Rasinkankaan lisäksi Täältä tulee Pekka Töpöhäntä -levyllä esiintyy solistina vierailija Tanja Salonen.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319