Muodikas puutarhaharrastus on poikinut valtavan määrän puutarhakirjoja, joissa niukaksi jäävä uusi tieto ja näkökulmattomuus yritetään peittää näyttävällä kuvituksella. Riku Cajanderin Luontopiha on toista maata.
Cajander antaa viherpeukaloille vinkkejä siitä, miten omassa pihassa tai puutarhassa voi edistää luonnon monimuotoisuutta ja suojella uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja. Perinteisesti ismitön ja viaton puutarhaharrastus voikin siis olla tiukkaa ympäristöaktivismia.
Kirjan lähtökohtana on se tosiasia, että puutarhat ovat tärkeä osa luontoympäristöämme. Siksi ei ole yhdentekevää, minkälaisia kasveja niillä kasvaa ja millaisia hoitomenetelmiä käytetään.
Kasvivalinnoilla voi houkutella pihalleen perhosia, lintuja ja muita eläimiä. Myös vesiaihe, hoitamattomat risukot, kompostit ja muut kasat tuovat eloa puutarhaan.
Ja mikä parasta, tällä elävöittämisellä voi hyötykasvien kasvattaja edistää myös luonnonmukaista tuholaistorjuntaa. Esimerkiksi leppäpirkot ja kukkakärpäset voivat napsia valtavan määrän kirvoja kesän mittaan.
Myös tiaiset, kirjosiepot ja monet muut varpuslinnut syövät itse ja syöttävät poikasilleen tuhansia toukkia ja tuhoja tekeviä hyönteisiä kesän aikana. Luontoa köyhdyttävät kemikaalit voi siis unohtaa, jos puutarha on kyllin houkutteleva erilaisille eläimille. Monimuotoisuus on tärkeää hyötykasveille tietysti myös pölytyksen varmistamiseksi.
Viheryhteydet tärkeitä
Luontopiha -kirjan oppeja voi hyödyntää yhtä hyvin isolla kesämökkitontilla kuin omalla parvekkeellaan. Kyse on valinnoista. Parvekkeella monimuotoisuutta voi edistää vaikkapa perhoskasveilla ja marjoja tuottavilla pienillä pensailla.
Hyvältä luontopihalta pitää Cajanderin mukaan löytyä neljä asiaa: ruokaa, lisääntymis- ja suojapaikkoja, vettä ja lajitovereita. Mutta tämäkään ei vielä riitä, jos pihalla ei ole yhteyttä lähiympäristön muihin vastaaviin alueisiin. Sliipatut nurmikot eivät ole hyviä viheryhteyksiä.
Kun Cajander on saanut perusteltua luontopihan tärkeyden, jäljelle jää enää käytännön ohjeiden antaminen. Ne ovatkin mielenkiintoista luettavaa. Esimerkiksi väinönputki osoittautuu monenlaisia luontoarvoja omaavaksi hyötykasviksi, vaikka se monelle on viheliäinen rikkakasvi, josta ei millään tahdo päästä eroon.
Puista taas vanha roskapuu raita onkin monimuotoisuuden huippulaji. Kurtturuusu, jota voimakkaasti leviävänä vieraslajina hävitetään, on mehiläis- ja lintukasvi. Se on myös monen hyönteisen suojakasvi. Rohtosuopayrtti on maatiaiskasvi, joka tuo mukanaan puutarhaan kiitäjäperhosia ja yökkösiä. Hyvä perhos- ja hyönteiskasvi on myös mäkimeirami, joka paremmin taidetaan tuntea pitsamausteena.
Cajander esittelee suuren joukon kasveja yksityiskohtaisesti. Kirjasta selviää niiden luontoarvot, kasvatus ja hoito sekä vielä erityishuomiota, joiden vuoksi valitut kasvit ovat jotenkin erityisen hyviä monimuotoisuuden edistäjiä.
Tervetuloa rupisammakko
Suuren huomion kirjassa saavat myös eläimet. Esimerkiksi rupisammakko on erittäin hyödyllinen luontopihan asukas, joka saalistaa puutarhalle haitallisia selkärangattomia, kuten etanoita. Sammakon tulo edellyttää jonkinlaisen vesilammikon sijaitsemista ainakin puutarhan lähiympäristössä.
Myös lintujen ja perhosten elinolosuhteita esitellään kirjassa lajikohtaisesti. Esimerkiksi amiraalit pitävät jaakonvillakosta, sitruunaperhosen munivat paatsamalle. Lopuksi kirjassa annetaan yleisiä ohjeita lintujen ruokinnasta ja perhosbaareista.
Luontopiha -kirjasta löytyy monenlaista perustietoa tavalliselle viherpeukalolle, joka on saanut herätyksen luonnonmukaisuuteen, mutta ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi, miten suuri rooli juuri eläimillä siinä on.
Riku Cajander: Luontopiha. Ympäristöystävällinen piha ja puutarha. Minerva 2010.