Painostavatko päättäjät kulttuuritoimen viranhaltijoita?
– Suomessa on aika vähän satiirista ilmaisua niin kirjallisuudessa, journalismissa kuin kuvataiteissakin. Itselleni on hyvin tärkeää, että saan satiirin ja huumorin kautta ihmisten huomion kiinnittymään kuvaan ja sitä kautta saan herätettyä ajattelua ja katsomaan asioita hieman arkipäiväisestä poikkeavasta näkökulmasta.
Erotiikka paljastaa peittäen. Tämän nokialainen kuvataiteilija Johannes Heinonen on saanut viime päivinä havaita, kun hänen Lempäälän Piippo-keskuksessa olleet työnsä sensuroitiin surrealistisen fantasiataiteen kesänäyttelystä.
KU:n Viikkolehden lukijoille Johannes Heinosen satiiriset teokset tulivat tutuiksi Johanneksen keljumi -palstalla viime vuoden maalis–joulukuun välisenä aikana viikoittain. Osa Lempäälän Piippo-keskuksesta poistetuista töistä julkaistiin Viikkolehdessä viime vuonna.
– Oopperatähti Karita Mattila voi riisua puseronsa pois Metropolitanin esityksessä paljastaen rintansa, ja sitä pidetään kultivoituneena tekona, maailman kulttuurikerma kohahtaa ja iltapäivälehdet ylistävät diivan nuorekasta rohkeutta, Heinonen pohdiskelee.
Satiirisessa valaistuksessa sama ei päde kuvataitelijan siveltimen vetoihin. Fantasiataiteen viides kesänäyttely on teemaltaan ”Satumaista”, mutta sadun määritelmän piiriin ei Heinosen töitä Lempäälässä haluttu sisällyttää eikä niistä huudahdettu että ”fantastista!”
Perjantaina 10. heinäkuuta Lempäälän sivistystoimenjohtaja Nina Lehtinen, kunnan kulttuuritoimesta vastaava Raili Reini sekä näyttelyn kokoaja galleristi Arja Krossbeck päättivät, että arkaluontoisimmat Heinosen työt oli parempi poistaa kuin pilata surrealismin iloja näyttelyn suojelijalta kulttuuriministeri Stefan Wallinilta, joka tunnetaan tosin Pahkasika-huumorin ystävänä.
Krossbeckin toteamus Gallery-lehdessä (3/09) fantasiataiteen -näyttelyn taideteosten esittävyydestä, kantaaottavuudesta, omaperäisyydestä ja persoonallisuudesta sekä keskustelun herättämisestä on hieman ristiriidassa Heinosen teosten sensuroimisen kanssa.
Orwellilaista
kaksoisajattelua?
Sensuuri toi Lempäälän kulttuuritoimelle sekä Piippo-keskuksen kesänäyttelylle julkisuutta. Ettei pohjimmiltaan olisi kyseessä Georg Orwellin 60 vuotta sitten ilmestyneessä romaanissa 1984 esiin nostama kaksoisajattelu?
Sehän kulkee lyhykäisyydessään niin, että on oltava samaan aikaan tietoinen ja tietämättä siitä, että puhuu täyden totuuden samalla kun latelee huolellisesti valmisteltuja valheita.
Samalla kertaa on osattava olla kahta eri mieltä, tietää ne ristiriitaisiksi ja uskoa kumpaankin. On unohdettava kaikki, mikä on pakko unohtaa ja palauttaa saman tien kaikki takaisin muistiinsa sinä hetkenä, jolloin se on sitten saman tien parasta unohtaa. Tärkeintä on epämukavaksi tulleen tosiasian unohtaminen ja sen mieleen palauttaminen uudelleen, kun se on edullista totuuden parantelun kannalta.
Orwell korosti, että ne henkilöt, jotka yhteiskunnassa tietävät parhaiten, mitä tapahtuu, todellisuudessa näkevät vähiten, millainen maailma todella on. Näin synkästi Johannes Heinonen ei kuitenkaan asioita näe.
– Me suomalaiset olemme vain hieman sellaisia laumasieluja, että se mikä ei kuulu normeihin, herättää epävarmuutta tai pelkoa. Reaktiot ovat sitten jyrkkiä puolesta tai vastaan. Tämä on sellaista hallittua köyhyyttä niin aineellisesti kuin henkisestikin.
– Kun kuvaan Jyri Häkämiestä sumentamassa Suomen kansaa häkäpönttö päässä, tuntuu, että aika alhaisen satiirisen sietokyvyn maassa elämme, jos tällainen näkemys on jotenkin vaarallinen tai loukkaava. Sama pätee pääministerin kuvaamista Uuno Turhapuron vaatteissa.
Viisi prosenttia
päättää
Johannes Heinonen ei pidä oikein ajatuksesta, että Suomessa vain viitisen prosenttia aikuisista kansalaisista kuuluu puolueiden jäsenistöön. Heillä tai heidän edustajillaan on paljon valtaa puuttua meidän kaikkien elämän kysymyksiin jopa arvoista lähtien.
– Täällä voi alistaa 95 prosenttia kansalaisista, mutta muutamaa prosenttia pitäisi vain ylistää! Että eliittiä pitää vain taputella hyväksyvästi selkään, ettei saa hankalan henkilön mainetta. Pidän valitsemaani taiteellista linjaa oikeana, vaikka taidan olla vielä tällä hetkellä aika yksin taiteellisissa pyrkimyksissäni.
Taide-lehti esitteli 38 vuotta sitten (Taide 6/1971) saksalaista 1920-30-luvun surrealismia. Esimerkiksi berliiniläinen dadaistien johtohahmo ja kuvamontaasien tekijä John Heartfield (1891–1968) joutui Hitlerin valtaannousun jälkeen muuttamaan vuonna 1934 maanpakoon Englantiin. Saksaan hän palasi 1950. Heartfield käytti kuvamontaaseja aikakauslehtien kansikuvissa sekä julisteissa taistellessaan kapitalismia, militarismia sekä fasismia vastaan. Toinen kuuluisa kollaasien tekijä oli Rauol Hausman.
– Hausmanille fotomanotaasi soi mahdollisuuden ”todellisuuden” sirpaleiden rinnakkaisasetteluun. Uuden todellisuuden synnyttämiseen. Hän näki jo 20-30-lukujen vaihteessa, mihin Hitler natseineen pyrki, mutta tuolloin surrealistit eli entiset dadaistit jäivät melko lailla näkemyksineen yksin massojen huutaessa hurraata väärille johtajilleen.
– Helpoin tapa näyttää edelleen olevan vähätellä taiteilijan työtä lyömällä hänen otsaansa vasemmistolaisuuden kaininmerkki, Heinonen aprikoi.
– Tai ettei tässä vain ole takana poliittisten päättäjien harjoittama viranhaltijoiden painostaminen?
Fantasiataiteen kesänäyttely Lempäälän Piippo-keskuksessa on avoinna 31. heinäkuuta saakka.
Johannes Heinosen lisäksi näyttelyssä mukana ovat Nathalie Chavieve, Ritva Lindberg, Arja Krossbeck, Zamuel Hube, Markku Laamanen, Ami Hassinen, Bruno Maximus, Raimo Salmi, Henri Korpi ja Panu Hemminki.