Maailmalla on julkaistu kuvitteellisia oppaita matkoista muinaisuuteen, esimerkiksi antiikin Roomaan. Nyt kuitenkin suomalaisten iloksi on julkaistu Matkaopas keskiajan Suomeen, jossa esitellään nykyään Suomena tunnettu maa sellaisena kuin se oli 600 vuotta sitten.
Käsitettä Suomi ei tunnettu tuolloin, virallisesti puhuttiin Itämaasta tai muutamista itäisen Ruotsin maakunnista. Jos Suomi sanaa käytettiin, sillä tarkoitettiin vain Varsinais-Suomea. Kielikään ei erottanut ihmisiä, siellä kieltä ei koettu samanlaiseksi identiteetiksi kuin nykyään. Maassa puhuttiin suomea, ruotsia, saksaa, saameja ja latinaa. Kieliriitoja ei ollut.
Puhuminen ja ymmärtäminen saattaisi tuottaa nykysuomalaiselle vaikeuksia, sillä mitään yleiskieltä ei ollut. Kaikki puhuivat omaa murrettaan, jota toisten saattoi olla vaikea ymmärtää. Myös monet nykyiset sanat olivat täysin tuntemattomia.
Äänimaailma
Suomi oli harvaan asuttu maa. Vuoden 1400 tienoissa asukkaita arvioidaan olleen noin 200 000. Tämä näkyy kaikkialla. Yksi nykyajasta poikkeava seikka on kaikkialla vallitseva pimeys. Ei ole katuvaloja, ei kaupunkien loistetta, ei ikkunoista tuikkivaa valoa.
Samoin äänimaailma oli toinen kuin nykyään. Hiljaisina pitämämme äänet nousevat esiin, kuten lehtien havina ja lintujen laulu. Koiran haukku kuuluu kilometrien päähän, siitä sana peninkulma.
Hiljaisuus ja pimeys on normaalitila. Työt tehdään valoisana aikana ja iltaisin tuvissa pimeyttä vain hieman hälventää päreen valo tai kynttilän tuike. Kesäyöt ovatkin sitten toinen juttu, silloin valoa käytetään hyväksi ja työpäivä on todella pitkä.
Liikkuminen vei aikaa
Liikkuminen Suomessa vie aikaa. Teitä ei paria lukuunottamatta ole ja nekin ovat lähinnä kärrypolkuja. Ihmiset liikkuvat jalan, joten nykyinen tunnin automatka vie helposti reilun viikon.
Turvallisuus matkalla on oma ongelmansa. Varsinkin levottomina aikoina maanteiden varsilla liikkuu ryöväreitä. Siksi on syytä liikkua ryhmissä tai pitää aseistettuja palvelijoita.
Kaupungeissa ja markkinoilla liikkuu myös varkaita, jotka voivat olla väkivaltaisia tai nopeita taskuvarkaita.
Varkaille kelpaa kaikki. Arvoesineiden lisäksi hyvin kelpaavat myös vaatteet, jotka käsintehtyinä ovat arvokkaita ja usein ihmisen ainoa omaisuus.
Myös ruoka kelpaa varkaille, sillä tavallisen ihmisen kaikki ansiot menevät ruokaan, joka on nykypäiviin verrattuna kovin kallista. Esimerkiksi kana maksaa viikon palkan. Juomista olut on halpaa, viikon palkalla voi saada 60 litran tuoppia. Olut lasketaankin ruuaksi.
Pääkohteena Turku
Kotimaassa matkustavan pääkohde on luonnollisesti Suomen Turku, jonne voi suorittaa pyhiinvaelluksen, käydä markkinoilla, asioida kauppiaiden ja käsityömestareiden luona.
Vuonna 1400 Turussa oli arviolta 1 500 asukasta. Se tuntuu pieneltä, mutta keskiaikana Turku oli Ruotsin valtakunnan toiseksi suurin kaupunki ja eurooppalaisittainkin keskikokoinen kaupunki.
Kaupungin komein nähtävyys on tietysti tuomiokirkko, joka ei kalpene muun Euroopan mahtavien katedraalien rinnalla. Tuomiokirkon valtava koko ja jatkuvat messut hiljentävät kaukaakin tulleen matkalaisen.
Turussa on myös majataloja, joissa matkustavainen voi yöpyä, syödä hyvää puuroa ja nauttia Lyypekin olutta, vaikka kotimainenkin olut on kuuluisaa ulkomaita myöten.
Keskiajan Turku oli monikansallinen ja eurooppalainen kaupunki, johon nykypäivän ihmisen kannattaa tutustua Aurajoen rannalla sijaitsevassa Aboa Vetus-museossa. Sitä ennen kannattaa lukea Matkaopas keskiajan Suomeen. Se sisältää paljon myös tapojen kuvausta. Siitä opit esimerkiksi sen, että ylemmilleen tulee olla todella nöyrä. Yhtä asiaa sinun pitää välttää. Nimittäin sairastumista. Silloin ei toivoa enää ole.
Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena Kustannus 2015. 236 sivua.