Elämänsä viimeiset vuodet runoilija Tommy Tabermann (1947–2010) toimi sosiaalidemokraattisena kansanedustajana ja muistutti usein siitä, että politiikka ja rakkaus kuuluvat yhteen. Että politiikka merkitsee mahdollisuuksien luomista rakkaudelle.
Gummerus julkaisi viime vuonna kokoomateoksen runoilijan teksteistä ja järjesteli niitä eri teemojen mukaisiin osastoihin. Jaakko Heinimäki on kirjoittanut kirjaan esipuheen. Kirjan nimenä on Elämä ottaa kädestä ja sen alaepiteettinä Sanoja siitä, mitä ihmisyydeksi kutsutaan.
Runoilija on yksityiselämän tulkki, yksityisajattelija, joka rekisteröi yhteisiä kokemuksia persoonallisella tavalla ja kielellä.
Tuotteliaan Tommy Tabermannin runosatoa lukiessa vuoden 1970 esikoisesta Ruusuja Rosa Luxemburgille (Weilin+Göös) lähtien näkee pitkän ja kirjavan kehityskaaren, mitä pitkin runoilija vaelsi, ja miten nämä säkeet kestävät aikaa tai kaatuvat ja maatuvat.
Tabermannin runoissa, varsinkin alkupään kokoelmissa, on upeita, mutta sittemmin runsaasti paatoksellisuuttaan laahaavia säkeitä, jotka taittuvat helposti pelkäksi lyyriseksi vaahdoksi ja itseään toistavaksi kevyeksi, tunnelmoivaksi rihkamaksi.
Politiikkaa ja runoa
Tabermannin esikoisesta otettiin uusi painos vuonna 2011 (Gummerus).
Kirjan ilmestymisajankohtana 1970-luvun alussa oli muodikasta viittoilla politiikan eri ilmansuuntiin ja historiallisiin henkilöhahmoihin – Tabermann valitsi Rosa Luxemburgin (1870–1919), saksalaisen sosialistin, joka oli alun perin Puolan juutalaisia. Spartakistiliikkeen keulana Karl Liebknectin (1871–1919) kanssa Luxemburg surmattiin tammikuun rajuissa mellakoissa Berliinissä.
Nimeämiseen kokoelman poliittinen aspekti sitten jääkin – samoin kuin Lenin, jonka nimi mainitaan sellaisessa yhteydessä, kun ohiajavan höyryveturin lämmittäjä nojaa lippalakki silmillään ulos.
Oi Rosa, minä tuon sinulle sylin täydeltä / punaisimpia ruusuja, / maanalaisissa kasvihuoneissa kukkaan puhjenneita, Tabermann kirjoittaa. Hän sanoo ostavansa papukaijan, opettavansa sitä ja oppivansa ”sen sulista joka päivä uudelleen / miten monta väriä maailmassa on.
Politiikka ”raakana” ei tietenkään ole hyvän lyriikan tae, usein päinvastoin – runothan ovat vain ”jäsenkirjan lisälehtiä”, kuten Pentti Saaritsa on oivaltavasti asian ilmaissut. Eikä runoilija Tabermannista yhteiskunnalliseksi julistajaksi olisi ollutkaan. Aistit, havainnot, herkät tunteet ja raikkaat, poikittaiset ajatukset sekä hiljainen puhe tuovat runouteen sen, minkä takia sitä kannattaa lukea. Kieli on aika veijari, ja sanojen sisällä ratsastaa toivo.
Kipeät elämäntunteet
Tabermann syntyi Tammisaaressa konduktöörin poikana, kirjoitti ylioppilaaksi Karjaan yhteiskoulusta 1966 ja valmistui sosionomiksi 1973. Hän oli toimittajana Yleisradiossa vuosia ja vapaana kirjailijana vuodesta 1979 lähtien. Hän oli pari kertaa naimisissa, television Uutisvuodon kuluttama kommentoija ja sitten kansanedustajademarina sairauteensa ja kuolemaansa saakka.
Vertasin vuonna 1979 kahdeksannetta kokoelmaa Kipeästi keinuu keinumme (Weilin+Göös) esikoiseen. Kirjoitin, että Tabermannin esikoisen runot ovat jänteviä, konkreettisia, kirkkaita tekstejä maailman viileitten holvien alla tapahtuvista inhimillisistä asioista, rakkaudesta ja kipeistä elämäntunnoista, mutta kahdeksannen kokoelman tekstit jäävät rajoiltaan sameaksi kuohuksi. Tätä kuohua oli aistittavissa jo parissa edellisessä kokoelmassa aivan liikaa. Esikoinen sai melko hyvän vastaanoton.
Tabermannin toiseen kokoelmaan Kun kaikki kellot sydämessä soivat (Weilin+Göös 1972) olisi kaivannut karsintaa ja selkeää jäsennystä.
Kolmannessa kokoelmassa Aivan kuin joku itkisi (Weilin+Göös 1973) runoilijan pehmeä ja sulava teksti lipuu rakkauden ja politiikan ilmastoissa persoonallisella tavalla.
Neljännessä kokoelmassaan Tähtiä kämmenellä (Weilin+Göös 1974) Tabermann keskittyy etupäässä rakkauden ja erotiikan erilaisiin veikeisiin muunnelmiin, ja näitä elementtejä runoilija viljelikin sitten loppuun saakka.
Parhaimmillaan Tabermannin säkeissä soi toiveikas humanismin ääni:
Vesi virtaa itsestään. / Ruoho kasvaa itsestään. / Ilta tulee itsestään. / Ainoa mikä ei tule itsestään / on hyvä teko.
Gummerus julkaisee keväällä kolme uutta kokoelmaa Tommy Tabermannin runoista.