Vuosina 1941–1944 Suomi kävi pyhää sotaa, jossa pappien mukaan mellastivat ilmestyskirjan pedot. Erään sotilaspastorin mielestä sota Neuvostoliittoa vastaan oli ”maanpäällinen versio taivaallisesta sodasta arkkienkeli Mikaelin ja hänen enkeleidensä sekä lohikäärmeen ja sen kätyreiden välillä”.
Jouni Tillin teos perustuu hänen väitöskirjaansa, joka viime vuonna valittiin Jyväskylän yliopiston parhaaksi väitöskirjaksi. Nyt tietokirjan muodossa ilmestynyt väitösteksti on saanut vuoden 2014 kristillinen kirja palkinnon.
Tilli on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka on lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt herätysliikkeiden vaikutusalueella Pohjanmaan Reisjärvellä. Voimakas uskonnollinen retoriikka on tullut Tillille siis varhain tutuksi ja se on johtanut hänet kiinnostumaan myös uskonnollisen vallankäytön tutkimisesta.
Sotilaat suorittivat Jumalan tehtäviä uuden Euroopan synnyttä-miseksi.
Marski kutsui
ristiretkelle
Tilli aloittaa selvityksensä marsalkka Mannerheimin jatkosodan alussa antamasta kuuluisasta päiväkäskystä, jossa tämä kutsui suomalaisia pyhään sotaan ja ristiretkelle. Tutkija toteaa TK-upseeri Olavi Paavolaisen luonnehtineen päiväkäskyä tuoreeltaan pateettiseksi, epäaidoksi ja epäsuomalaiseksi.
”Luterilaiset pappimme, jotka pitävät meitä Jumalan valittuna kansana, hihkuvat tietysti innosta. Koko tämä juttu alkaa epäilyttävästi vivahtaa militaristiselle seikkailulle”, lainaa Tilli Paavolaisen kommentin jatkoa ja toteaa sen olleen alkusysäyksenä väitöstutkimukselleen.
Esipuheessaan tutkija valittelee sitä, jatkosodan unohdettuja ja ”unohdettuja” ulottuvuuksia on vasta viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana nostettua esiin. Näkemystään Tilli täsmentää näin:
”On kestänyt kauan ennen kuin on oltu valmiita keskustelemaan julkisesti siitä tosiseikasta että Suomi lähti kansallissosialistisen Saksan liittolaisena valloittamaan Itä-Karjalaa ja perusteli hyökkäystä pyhänä sotana, ristiretkenä ja Jumalalta saatuna maailmanhistoriallisena työtehtävänä tavalla, joka nykyihmiselle muistuttaa lähinnä uskonnollista fundamentalismia.”
Tillin tutkimusmateriaalina ovat olleet lähinnä Suomen luterilaisten pappien puheet ja kirjoitukset.
Väärät jumalat ja
pedon valtakunta
Tillin teksti on täynnä pappien julistuksen lainauksia, jotka nykypäivän näkökulmasta vaikuttavat lähinnä tahattomalta komiikalta. Suomen armeija on kukistamassa Saatanan valtaa, vääriä jumalia ja pedon valtakunnasta ryntääviä barbaarilaumoja.
Tutkija toteaa, että pappien mukaan Suomen maailmanhistoriallinen tehtävä oli johdateltavissa pyhästä sodasta. Eräs sotilaspastori kuvasi, että Jumala tahtoi ”käyttää Suomen poikia välikappaleenaan pyhässä sodassa kansamme pelastamiseksi ja saatanan vallan kukistamiseksi”. Suomi oli siis Jumalan valitsema kansakunta.
Ukrainassa taistelleen vapaaehtoisen suomalaisen SS-pataljoonan sotilaspastorikin järkeili, että koska Jumala on tähänkin asti ohjannut kädellään Suomen kohtaloita, ”niin tokkopa tämänkin joukon tehtävä on ylhäältä päin määrätty”.
Näin oli SS-pataljoonakin siirretty Jumalan komentoon. ”Koska kristillisen sivistyksen uhka ulottui kauas etelään, oli Suomelle ainoastaan kunniaksi, että sen sotilaat suorittivat Jumalan tehtäviä uuden Euroopan synnyttämiseksi Ukrainassa asti”, Tilli kommentoi.
Tappion edessä
julistus muuttui
Myös Adolf Hitlerin johtoajatus kansan tarvitsemasta elintilasta kummitteli suomalaisten pappien julistuksessa. Tilli tiivistää tämän teeman näin: ”Suur-Suomi -suomalaisille taivaassa määrätty elintila.”
Pappien tehtäväksi tuli selittää myös Suomen armeijan vuoden 1941 syvät hyökkäykset vain puolustussodaksi.
Tutkijan mukaan tavalliset suomalaiset sotilaat eivät pappien yliampuvasta julistuksesta pahemmin innostuneet. Tilli viittaa satojen miesten kieltäytymiseen Suomen vanhaa rajaa ylitettäessä.
Aivan kaikki papitkaan eivät hyväksyneet ”fundamentaalista” julistusta. Kirjassa esitellään myös siihen kriittisesti suhtautuneita kannanottoja, jotka voimistuivat sodan lopputuloksen alkaessa näkyä.
Papiston retoriikan painopiste muuttuikin erityisesti vuoden 1944 alussa. Kielikuvat taivaallisista pedoista jätettiin vähemmälle. Tutkija kuvaa tilannetta näin:
”Sotatilanteen kiristyessä, sotaväsymyksen kasvaessa ja rauhanvaatimusten lisääntyessä pappien puheissa ja kirjoituksissa korostettiin entistä tiukemmin uskollisuutta niin sotilaalliselle kuin poliittiselle johdolle.”
Rintamamiehille ryhdyttiin julistamaan, että Suomi voi pelastua vain johtajien viisaiden ratkaisujen kautta, eikä kapinoimalla ja nurisemalla.
Jouni Tilli: Suomen pyhä sota. Papit jatkosodan julistajina. Atena 2014. 317 sivua.