Neljännen luvun jälkeen oli pakko keskeyttää lukeminen ja mennä koneelle tarkistamaan. Voiko olla niin, että Ilkka Remes -kirjoittajanimellä kirjoittava kirjailija käyttää myös kirjailijanimeä Jyrki Ukkonen?
Ei sentään ole näin. Kyllä Jyrki Ukkonen on ihan oma itsensä, helsinkiläinen diplomi-insinööri ja esikoiskirjailija. Löytyihän hänen Viikon kirja -haastattelunsakin Ylen Areenasta.
Ja lukemisessa edetessä tuli kyllä selville, ettei tässä Ilkka Remes ole asialla.
Ukkosella on pyrkimys päästä selvästi syvemmälle ihmiskuvauksissaan.
Pidän kuitenkin kiinni siitä, että Ukkosen juuri ilmestynyt Ahneuden kartta -dekkari antaa perusteita tällaiseen vertailuun. Ilkka Remes saattaisi aivan hyvin kirjoittaa kansainvälisen dekkarin kilpajuoksusta, jota käydään arktisten luonnonvarojen hyväksikäytöstä ja varmasti hän myös tekisi sen aikaisemmasta tuotannostaan tunnetulla rakenteella, jollaisen Ukkonenkin on valinnut.
Itse kukin voi tykönään miettiä miten näkemykseeni suhtautuu. Remeksen lukijakuntaan kuulun ja luin Ahneuden kartan innolla siitä innostuen. En siis tee rinnastusta pahalla. Päinvastoin.
Syvemmälle ihmiseen
Näin kun totean, on jatkettava, että ei Ukkonen tällä ensiyrittämällä Remeksen kaltainen jännitysmaakari ole. Toisaalta hänen kirjoitustavassaan on piirteitä, joita Remeksen tuotannossa ei löydy. Hyppääminen kronologian orjallisesta noudattamisesta aika yllättävissäkin kohdissa yhtenä esimerkkinä.
Silmiinpistävä piirre Ukkosella on pyrkimys päästä selvästi syvemmälle ihmiskuvauksissaan.
Sisällöllisesti suurin ero Remeksen kirjoihin Ahneuden kartassa onkin tässä. Päähuomio tarinassa on kansainvälispoliittisista kulisseista huolimatta henkilösuhteissa. Niiden ja päähenkilöiden sisäisten tuntojen kuvaamisessa tämä esikoiskirjailija kepittää Remeksen.
Ukkonen sekoittaa kylmän sodan ajalta tunnettuja rintamalinjoja mielenkiintoisella tavalla viemällä norjalaisen jäätutkijan venäläisen napapiiriretkikunnan mukana matkalle, jolla tutkitaan entistä huolestuttavammin sulavaa merenpohjaa. Perimmältään kyse on kiistelystä, jota niin sanotut jääkarhuvaltiot (USA, Venäjä, Norja, Kanada, Tanska/Grönlanti) käyvät luonnonvaroista rikkaiden arktisten alueiden omitussuhteista.
Huoli ekosysteemistä
Retkikunnan matkalla tapahtuu murha. Se yritetään salata, mutta sen selvittämiseen ajautuu osallistumaan Bergenissä poliisina työskentelevä rikoskomisario.
Rikoskomisario tulee kuvaan mukaan rutiinitehtävän kautta, saatuaan tutkittavakseen bergeniläisasuntoon tehtyä ”tavallista” murtoa. Erittäin mielenkiintoinen on tapahtumaketju, jolla Ukkonen luo yhteyden tähän jäätutkijan kotiin tehdyn murron ja kansainvälispoliittisen kriisin ainekset omaavan tapahtuman välille.
Rikoskomisariolla on tekemistä yhtä hyvin vieraiden kuin omien tiedustelu- ja vakoiluviranomaisten toimien ymmärtämisessä, kun ne hänelle alkavat paljastua.
Ukkonen on kirjoittanut dekkarin, joka nojaa loppuun saakka jännityksensä pitävään juoneen. Se toimii myös kirjoittajan tavoitteleman ekologisen sanoman viestijänä. Huoli arktisen alueen luonnon, sen eläinkunnan ja koko ekosysteemin tulevaisuudesta on selvästi motivoinut kirjoittajaa.
Jyrki Ukkonen: Ahneuden kartta. Gummerus, 389 sivua.