Kun kirjailija tarttuu kirjoissaan yhteiskunnallisiin ongelmiin, on vaarana se, että hän heilahtaa julistuksen puolelle, ryhtyy julistajaksi. Niin toimiva kirjailija harvoin pitää lukijakuntaansa otteessaan. Toistuessaan piirre karkottaa lukijat.
Timo Sandberg on kautta tuotantonsa rakentanut dekkarinsa yhteiskunnallisen otteen varaan. Lukijakunta on kasvanut, arvostus on noussut. Mikä olisi selkeämpi osoitus siitä, että Sandberg on onnistunut teoksissaan välttämään julistamiseen, siis onnistunut.
Heittola-sarjan uusimmassa, kahdeksannessa tarinassa Sandberg osoittaa jälleen olevansa kirjailija ajassa. Tartuntapinta näkemäänsä, kokemaansa, kuulemaansa menoon nyky-yhteiskunnassa on päällimmäisenä tässäkin tarinassa: pahoinvointiaan purkavat nuoret, vanhusten ryöstely, hyvä veli-verkostot, kähminnät kuntataloudessa, kirjastotoimen jopa tulevaisuus.
Nuorisoporukka pahoinpitelee Lahdessa vanhuksia ja vie näiltä pankkikortit. Samaan aikaan tapahtuu henkirikoksia ja poliisin tutkiessa tapauksia syntyy epäily nuorisojengin syyllisyydestä niihinkin.
Sandbergille ei kuitenkaan riitä tapahtumien kuvaaminen ja tekijöiden paljastaminen. Hänelle on tärkeätä edetä syihin ja taustoihin. Ne tulevat ilmi nuorisoporukan olojen ja kanssakäymisen kuvauksia samoin kuin muiden asianosaisten tuntojen myötä.
Heittolan tarina jatkuu
Komisario Heittola on edellisen romaanin jäljiltä toipumassa ampumahaavasta, mutta ei malta pysyä sivustakatsojana, kun rikosten sarja alkaa Lahdessa.
Heittolan henkilökuva säilyy ristiriitaisena. Samassa persoonassa on jäyhä suomalainen keski-ikäinen mies, joka kuitenkin ryhtyy käsittämättömän amatöörimäisiin uhkarohkeuksiin. Myönnettävä on, että Sandberg on tarvinnut jälkimmäistä ominaisuutta päähenkilölleen. Ilman sitä olisi Kärpäsvaarasta monta jännitettä jäänyt uupumaan.
Murhiakin siis tapahtuu, ja niiden selvittelyä kuvatessaan Sandberg yltyy jopa aikaisempaa vauhdikkaampaankin kerrontaan. Juonikin etenee onnistuneesti, eli ei ole ennalta-arvattavissa.
Hempeämmästä pitävien iloksi Sandberg jatkaa tuon ”vakavamman” rinnalla venkoilua päähenkilöiden tunnemaailmalla. Heittolan ja Taru Lundin henkinen miekkailua jatkuu epävarmuuden ja epätietoisuuden merkeissä.
Paljon suhteessa tapahtuu, mutta ei siinä kuitenkaan edetä. Sandberg jatkaa tällä saralla tavalla, joka kertoo, että lisää pitää tuleman. Pariskunnan suhde oli edellisen kirjan lopussa jännitteitä tulvillaan ja samanlaisena se jatkuu 301 sivun jälkeen.
Timo Sandberg, Kärpäsvaara. Karisto 2013. 301 sivua.