Liza Marklundinsa vuosien varrella lukenut on voinut havaita, että tämä on aikaansa seuraava kirjailija. Marklundin on pitänyt tapanaan käyttää kirjoissaan hyväkseen niin maailman kuin Ruotsinkin mittakaavassa suuriakin kohahduksia aikaansaaneita tapahtumia.
Yhtä valppaasti hän on seurannut myös kehitystä saralla, jolla hänen sankaritoimittajansa toimii, on sitten kyse alan toiminnasta ”vallan vahtikoirana”, alan toimijoiden työtavoista tai huimaa vauhtia laukkaavasta teknisestä kehityksestä journalismin saralla.
Annika Bengtzon on Ajojahdissakin tutun terävä rikostoimittaja, joka joutuu pureutumaan aurinkoisessa julkisuudessa paistatelleen Solsidan- kaupunginosan synkempään puolueen. Marklund raottaa jälleen näkymää maailmaan, jota luonnehtivat kansankodin pahoinvointi ilmiasunaan taloudelliset väärinkäytökset, poliittinen kähmintä, huijaukset – ja myös kidutukset ja murhat.
Tietää, mutta ei saa kirjoittaa
Huippupoliitikko löytyy kotoaan kuoleman partaalla. Hän on joutunut käsittämättömän raa´an pahoinpitelyn kohteeksi. Syyllisiä etsittäessä ilmenee, että poliitikon vaimo on kadonnut jäljettömiin. Mikä oudointa, tämä on selvästikin tehnyt sitä varten valmisteluja, on siis mitä ilmeisimmin kadonnut tieten tahtoen.
Rikoksen selvittely on kaavaltaan tuttua Marklundia. Tieto tapahtuman ympäriltä kasvaa pala palalta, milloin oikeiden rikostutkijoiden, joiden joukkoon on tullut uusia mielenkiintoisia persoonia, milloin sankaritoimittajan ansiosta. Bengtzon joutuu taas toimittajan helvettiin: Tietää, mutta ei saa kirjoittaa.
Juonen edetessä törmätään yllättäen johonkin totutusta Marklundista poikkeavaan. Poliitikon kohtelun takaa löytyy aivan odottamattomia asioita. Kyse ei olekaan mistään ”normaalista” poliittisesta valtataistelusta, ei edes kateuksista ihmisten välillä.
Tietenkin Bengtzon pääsee tästä selville, mutta urakointia kidutustapauksen kanssa sotkee Kvällspostenin päätoimittaja henk. koht. murheillaan. Tämä on ollut aikeissa jättää toimensa, mutta sitä ennen hänelle tulee tarve puhdistaa maineensa.
Päätoimittaja ei olekaan ansainnut glooriaa, jota on kantanut 20 vuotta sitten tapahtuneen journalistisen urotekonsa ansiosta. Häntä ollaan viemässä julkisuuden häpeäpaaluun ja hän tarvitsee nyt luottotoimittajansa apua, senkin uhalla, että Kvällsposten jää Kilpailijasta jälkeen kidutustapauksen paljastuksissa.
Päälle liimatut kotimurheet
Yhteiskunnan epäkohtiin viittaukset ovat Marklundin kirjoissa jokakertaista kauraa. Hän ei myöskään olisi oma itsensä, jos hän ei pitäisi kaikissa tarinoissaan mukana human interest –puolta. Annika Bengtzonilla on Ajojahdissakin kotimurheensa, tasapainoilua suhteessa uusperheen lapsiin ja kumppaniinsa silloin ennen. Eivät näistä kertovat turhalta täytteeltä tunnu, mutta päälle liimatuilta kylläkin, jälleen.
Ajojahti on sillä tavalla tuttua Marklundia, että se varmasti tuottaa hänen kirjojensa ystäville lukunautinnon. Yksi asia heitä kuitenkin on saattanut jäädä askarruttamaan ja jopa harmittamaan. Marklund ei selvitäkään kaikkea keittämästään sotkusta.
Liza Marklund: Ajojahti. Suomentanut. Kari Koski. Otava 2013. 382 s.