Hollantilainen Renate Dorrestein tarttuu kertomuksissaan arjen ongelmiin ja ongelmaisiin, syrjäytettyihin, lapsiin, traumoihin, kipuihin, pelkoihin ja vanhuuteen.
Dorresteinin hahmojen herkkä kauneus piirtyy esiin rumuuden ja kohdatun tuskan kautta. Yksikään kuvatuista hahmoista ei ole eheä, ja juuri se on yksi syy siihen, miksi ne kaikki ovat niin mielenkiintoisia.
Lainaa vain tarttuu pääasiallisesti Igoriin, jolla on aivovaurio, mutta yhtälailla se on kertomus Igorin isoäidistä Nettiestä.
Nettie on karannut kotoa ja saanut tyttärensä Jolien 16vuotiaana. Jolie on karannut kotoa ja saanut poikansa Igorin 16vuotiaana. 16vuotias Igor taas asuu Nettien luona, eikä Jolien olinpaikasta ole tietoakaan. Nettie uskoo, että jos Igor selviää kuudennestatoista ikävuodestaan, niin suurimmat ongelmat jäävät taa. Igorin stabiloimiseksi Nettie alkaa leipoa. Hän valmistaa herkkuja, joita syödessään poika lihoo ja pysyy rauhallisena, kunnes kahdeksan vuotta myöhemmin kohtaa Lisan.
Retkellä ollessaan Igor ja Lisa löytävät yksin jätetyn vauvan ja ottavat tämän mukaansa, Nettie luulee lasta Lisan omaksi ja tarjoaa heille kaikille kodin. Soppaa keitellään ja hämmennellään juuri niin kuin Renate Dorrestein vain osaa. Eikä lukija ole aivan varma itkisikö vai nauraisiko, vaikeroisiko vai iloitsisiko.
Joskus eräs opettaja sanoi, että hollanninkieliset sanat eivät ole selkeitä, vaan esimerkiksi tomaattimunakkaasta tulee tomakas. Renate Dorresteinin kirjat ovat ehdottomasti tomakkaita. Tarinoita, joiden sisällä on paljon enemmän kuin mitä sanat itsessään pystyvät kertomaan. Tarinoita tarinoissa ja kertomuksia kertomusten alla, pieniä nyansseja, joista kasvaa suuria tapahtumia.
Renate Dorrestein: Lainaa vain. Suomentanut: Sanna van Leeuwen. 240 sivua. WSOY 2011.