Karl Marx on ehkä ainoa ajattelija, joka on vuoronperään julistettu kuolleeksi ja vanhanaikaiseksi tai tuoreeksi ja ajankohtaiseksi. Viimeksi hänet haudattiin 1990-luvun alussa, kun reaalisosialismi romahti. Nyt finanssikriisin myötä Marx on taas noussut haudastaan ja kummittelee niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.
Uudestisyntyminen kuitenkin poikkeaa edellisistä. Marxilta on kaivettu esiin tuhansia sivuja ennen julkaisematonta materiaalia kirjeistä ja kommenteista kokonaisiin käsikirjoituksiin. Ne laajentavat ja rikastavat huomattavasti Marx-kuvaa ja antavat uutta pontta ylösnousemukselle. Olihan Marx muutenkin monipuolinen ajattelija, jonka kiinnostuksen kohteet ulottuivat filosofiasta taloustieteeseen.
Kaikki uudet tekstit on aikomus saattaa samoihin kansiin ja syntynyt kokonaisuus on nimetty Mega-Marxiksi.
Kirja keskittyy liikaa Marxin taloustieteelliseen puoleen.
Käsillä olevan kirjan nimi on harhaanjohtava, sillä se vain esittelee varsinaista Mega-Marxia. Kirjassa esitellään Mega-Marx-kokoelman uusia löytöjä ja oikaistaan Marxista tehtyjä yksinkertaistavia ja kapeita tulkintoja. Kirjoittajakunnassa on niin englantilaisia, ranskalaisia, hollantilaisia, saksalaisia kuin suomalaisiakin alan asiantuntijoita. He toteavat yhteen ääneen, että uusi Marx on keskeneräinen ja ristiriitainen ajattelija, jota ei voi vangita yhteen muottiin ja teoriaan.
Marcello Musto kertaa marxilaisuuden historiaa. Marxilaisuuden suurimmat ongelmat ja huono maine johtuvat paljolti siitä, että Marxista on tehty yhtä isoa totuutta julistava auktoriteetti. Jo alusta alkaen, mutta etenkin Neuvostoliitossa Marxin ajatuksia tietoisesti muunneltiin, sensuroitiin ja valikoitiin sekä popularisoitiin siten, että niitä voitiin käyttää poliittisen propagandan ja vallanhalun välineinä.
Kaavamaisimman tulkinnan mukaan talous mekaanisesti määrää kaikesta ilman ihmisten tietoisia valintoja ja ponnisteluja. Kapitalistinen yhteiskunta kulkee kuin kone kohti tuhoaan, mistä yhtä mekaanisesti syntyy kommunistinen yhteiskunta.
Tämä näkemys loi perustan totalitarismille, joka piti ihmisiä tahdottomina ja tiedottomina automaatteina ja kielsi toisinajattelun ja vallitsevien olojen arvostelun.
On traaginen paradoksi, että myös Marxin arvostelijat ovat käyttäneet tätä determinististä tulkintaa argumenttina marxilaisuutta vastaan. Heidän mukaansa se, että kapitalismi on voimakkaampi kuin koskaan ja kommunistiset yhteisöt ovat romahtaneet, osoittaa Marxin teorian vääräksi samaan tapaan kuin havaittavat tosiasiat kumoavat teoreettisen oletuksen luonnontieteissä.
Erään kriitikon mielestä Marxin tunnetuin teos Kommunistinen manifesti kannattaa ajatusta, että kaikkien maiden proletaarien yhteenliittyminen johtaa väistämättä kapitalismin kaatumiseen. Ikään kuin työläiset olisivat vain passiivisia ja voimattomia pelinappuloita, joilla historia pelaa kommunismin lopulliseen voittoonsa
Mikko Lahtinen kuitenkin väittää, että kyseessä on manifesti, julistus, joka kehottaa työläisiä aktivoitumaan, liittymään yhteen ja ottamaan oma elämänsä ja yhteiskuntansa haltuun. Lisäksi kehotuksen ajankohtana 1848 kapitalismi oli heikoimmillaan ja manifesti on sidottu tiettyyn aikaan ja paikkaan, eikä se yritä ennustaa tulevaisuutta pitemmällä aikavälillä.
Kirja on kaukana luonnontieteellisistä laeista, joka kohoavat yleisyydessään historian yläpuolelle ja toimivat ihmisten valinnoista riippumatta. Kaikissa kirjoissaan massiivista Pääomaa myöten Marx halusi aktivoida ja patistaa liikkeelle kurjiin oloihinsa alistuneet työläiset, joista kapitalismi oli tehnyt tahdottomia ja mekaanisia koneenosia.
Kiintoisia ovat muiden kirjoittajien huomiot siitä, miten Marx arvosteli kapitalismia ja taloustieteilijöitä siitä, että he vetoavat talouden ikuisiin ja muuttumattomiin lakeihin, joita kapitalismi ilmentää puhtaimmillaan ja joihin kajoaminen on yhtä turhaa kuin yrittää kävellä seinän läpi. Nykyään globaalia markkinataloutta puolustetaankin useimmiten sillä, että on pakko kilpailla ja siirtää yrityksiä halvempiin maihin, vaikka ei haluaisikaan.
Mega-Marx-kirjassa on myös ongelmia. Kirja keskittyy liikaa Marxin taloustieteelliseen puoleen. Kirjoitukset ovat usein niin spesifejä ja pikkutarkkoja analyysejä, että niistä eivät ota selvää kuin taloustieteeseen pitkälle perehtyneet. Kirjoittajat unohtavat, että marxilaisuus on työväen aate ja sen tulisi puhua työläisille näiden omalla kielellä.
Kirjoittajat unohtavat myös Marxin hegeliläisen liikettä ja dynaamisuutta korostavan puolen. Tämä olisi erityisen tärkeää, kun halutaan tuoda esiin Marxin olleen ristiriitainen ja keskeneräinen ajattelija. Onhan ristiriidoista kumpuava ja kaikista valmiista raameista ulos murtautuva dialektiikka kaiken kaavamaisuuden ja dogmatismin vastakohta.
Nuorta Marxia ei juuri käsitellä, vaikka nuoren Marxin näkemykset työstä ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Marxin mukaan teknologia vapauttaa työläisen mekaanisesta raadannasta ja sallii hänen toteuttaa ominta itseään ja syvimpiä päämääriään taiteilijan tavoin. Aihetta olisi tuoda tätä esiin, sillä vaikka kaikkialla ylistetään luovuutta ja itsensä toteuttamista, työelämä toimii kuin jättiläismäinen kone, jonka alati kiihtyvä vauhti ja paineet saavat ihmiset palamaan loppuun ja siirtymään eläkkeelle ennen aikojaan.
Mega-Marxiin voisi kohdistaa vähän samantapaista kritiikkiä kuin vasemmistoon yleensäkin viime aikoina. Juuri se, mikä marxilaisuudessa ja vasemmistossa on elävää ja ajankohtaista ja laajempaa yleisöä puhuttelevaa, sulkeistetaan ja työnnetään marginaaliin, kun taas se, mikä puhuttelee vain pientä asiantuntijaeliittiä tai joutaisi tyystin historian romukoppaan, vedetään esiin ja julistetaan uuden Marxin kestävimmäksi anniksi.
Juha Koivisto & Vesa Oittinen: Mega-Marx. Johdatus uuteen Marxiin. Vastapaino 2010. 223 sivua.