9.9.2010 08.00

Lehtikuva/Kalle Kultala

Noottikriisi tavoitti presidentti Urho Kekkosen Hana Mauin saarella Havaijilla 1961. Kuvassa vasemmalta suurlähettiläs Rafael Seppälä, Max Jakobson, presidentti Kekkonen sekä ulkoministeri Ahti Karjalainen lukemassa Neuvostoliiton noottia.

Max Jakobsonin kahden rintaman mittelö

UP/Jouko Hovi

Ministeri Max Jakobson puolusti uransa aikana Suomen puolueettomuutta Neuvostoliiton suuntaan samalla kun hän joutui selittämään lännessä maansa idänsuhteiden erikoisuuksia.

Urakka ei ollut helppo, sillä Neuvostoliiton paine oli väliin ankaraa, eivätkä Suomen ratkaisut läheskään aina saaneet osakseen ymmärrystä lännestä. Joskus oli kyse silkasta tietämättömyydestä, joskus myös pahantahtoisuudesta.

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan keskiviikkona julkistettu kirja Max Jakobson – Kylmän sodan diplomaatti kertoo Jakobsonin näkemyksistä Suomen lähihistoriaan. Tarkka on pelkistänyt Jakobsonin 15 kirjan ja noin 4 500 sivun materiaalin Suomen 1900-luvun historiasta runsaaseen 300 sivuun. Niihin sisältyy myös hänen omia pohdintojaan, jotka eivät ole helposti erotettavissa Jakobsonin teksteistä.

Kirja käy läpi Suomen lähihistorian kriittiset vaiheet. Se piirtää tiiviin kuvan pienen kansakunnan eloonjäämistaistelusta ja siinä käytetyistä keinoista.

Näkökulmat ja suuret linjat ovat Jakobsonin, joka on vaikuttanut yli kuuden vuosikymmenen ajan milloin ulkoministeriön virkamiehenä, milloin Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajana, milloin historioitsijana ja kirjoittajana, jonka teokset ovat herättäneet vilkasta keskustelua niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Suomen suhde Neuvostoliittoon oli 1900-luvun ydinkysymyksiä. Kirja kuvaa, miten toimittiin itsenäisyyden säilyttämiseksi aggressiivisen ja ideologiaan perustuvan itäisen suurvaltanaapurin kanssa.

Onnistuminen siinä oli lännessä arvoitus, joka soti kaikkia voimapoliittisia asetelmia vastaan. Eihän Suomen olisi pitänyt selvitä itsenäisenä ja miehittämättömänä myöskään toisesta maailmansodasta.

Taistelu puolueettomuudesta

Sen jälkeinen aika oli jatkuvaa kädenvääntöä Neuvostoliiton kanssa Suomen puolueettomuudesta. Siitä taistellessaan Suomi taisteli itse asiassa itsenäisyydestään ja paikastaan läntisen yhteisön jäsenenä.

Jakobson oli joutunut urallaan vastailemaan varsin outoihin kysymyksiin Suomen asemasta:

– oliko venäläinen miehitys vaikeampi kuin saksalainen
– kuinka vaikeaa on saada lupa ulkomaanmatkaan
– montako neuvostodivisioonaa Suomessa on ja
– miksi Neuvostoliitto oikeastaan hyväksyy itsenäisen Suomen olemassaolon?

Jäsenyys Euroopan unionissa 1995 muutti kerralla kaiken. Kysymykset alkoivat koskea normaaleja EU:n jäsenmailta tiedusteltavia asioita, kuten kenestä tulee Suomen komissaari, lähteekö Suomi mukaan yhteisvaluuttaan.

– Emme olleet enää arvoituksellinen ulkojäsen. Suomalaisilta alettiin kysellä muutakin kuin neuvostosuhteiden tilaa, Jakobson kertoo.

Neuvostoliiton romahdettua Venäjän presidentti Boris Jeltsin vakuutti, ettei maiden suhteissa tarvitse enää teeskennellä eikä hurskastella neuvostoaikojen tapaan. Jakobson on lisännyt, että ”kylmän sodan aikana suomalaiset joutuivat kyllä usein teeskentelemään, mutta hurskastelu jätettiin ruotsalaisille”.