
Ihmisiksi ja susiksi
Maggie Stiefvaterin Väristys on yksi kauneimpia ja herkimpiä rakkaustarinoita, joita käsiin on osunut.
Lähtökohta on ajalle uskollinen, on tyttö Grace ja poika Sam, tosin Sam on myös susi, siis ihmissusi.
Stiefvater ei kuitenkaan jämähdä kuvauksissaan susiin, petoihin ja hirviöihin. Raaminsa tarinalle toki tuo Samin kohtalo, mutta ennen kaikkea se on tarina selviytymisestä, yksinäisyydestä ja onnen hetkistä.
Tässä tarinassa pysytään sen verran ihmissusimyyteille uskollisena, että sudeksi muututaan pureman myötä, mutta muuten Stiefvater luo aivan oman ihmissusitarustonsa. Nämä suden muuttavat muotoaan lämpötilan mukaan - kylmä tuo mukanaan suden muodon, eikä ihmiseksi voi muuttua takaisin rajattomasti. Saminkin ihmiskesät alkavat olla vähissä.
Sam kuitenkin muuttuu haavoittumisensa myötä ihmiseksi syksyllä.
Grace tuntee Samin sutena, eikä ihmismuotoiseen Samiin tutustuminen tuota ongelmia. Ainoastaan kylmä ilma ja susilauma tuovat painolastia nuorten rakkaudelle.
Kerronnallisesti Väristys on kauniin runollinen, välillä sanat tuntuvat soivan. Laura Honkasalon suomennos on onnistunut säilyttämään alkuperäiskielen herkkyyden.
Väristyksessä on hyvyyttä ja pahuutta, mutta mikään ei ole yksinkertaista ja yksiselitteistä. Stiefvater sekoittaa harmaaseensa kaikkia mahdollisia värejä, saaden aikaan oikeasti ajatuksia herättävän paletin.
Vaikka kyseessä on trilogian avaus ei kirjaa jätetä kesken, vaan tarina tuodaan kauniisti perille. Jatkoa odottaa kyllä mielenkiinnolla, mutta sen vuoksi ei menetä yöuniaan.
Maggie Stiefvater: Väristys. Suomentanut: Laura Honkasalo. WSOY 2010. 367 sivua.
Sosiaalinen media saapui Tansaniaan
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vesipula ajaa ihmiset ja eläimet vastakkain Burkina Fasossa
Sateiden vähyys toi kuivuuden Länsi-Afrikkaan, nälkä ja jano uhkaavat.
Markkinoiden usko luottoluokittajiin horjuu
Ay-oppia Uruguayssa
Talkoomatkalaiset veivät ay-oppia Uruguayhin ja oppivat vähän itsekin.


Sam on myös susi, siis ihmissusi.
keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
