Vesijärvi kansiin
Päijät-Hämeen Vesijärvestä on valmistunut uusi kuvitettu tietokirja. Vesijärvi Salpausselkien tytär -teokseen perustuva Vesijärvinäyttely on parhaillaan esillä Lahden historiallisessa museossa.
Ensimmäinen Vesijärvi-kirja ilmestyi Lasse Tuomisen ja Heikki Kolusen toimittamana vuonna 1992, ja sen painos oli loppunut. Uuden kirjan tarve koettiin tärkeäksi järviluonnossa tapahtuneiden suurten muutosten sekä Lahden kaupungin ja Vesijärvisäätiön yhteistyönä laajentuneiden tutkimusten ja hoitotoimien vuoksi.
Uuden teoksen valmistelu alkoi loppuvuodesta 2008. Työtä johti päätoimittajana Juha Keto.Kirjassa näkyvät vahvasti lehtori, valokuvaaja Lasse Tuomisen vuosikausien työn tulokset. Tuominen on kuvannut ympäri vuoden sekä päivin ja öin Vesijärveä ja sen ympäristöä. Toimikuntaan kuuluivat myös Antti Pekkarinen, Heikki Kolunen ja Minna Luoma.
Kirja kertoo päijäthämäläisen järven historiasta, luonnosta ja sen tutkimuksesta. Vesijärvi on edelleen seudun sydän ja voimavara viihtyisälle asumiselle, matkailulle ja virkistyskäytölle. Järvi kaipaa kuitenkin edelleen tehokasta suojelua, jonka perustaksi tarvitaan tietoa.
Jatkosota Pispalan punaisten kokemana
Vesipula ajaa ihmiset ja eläimet vastakkain Burkina Fasossa
Sateiden vähyys toi kuivuuden Länsi-Afrikkaan, nälkä ja jano uhkaavat.
Markkinoiden usko luottoluokittajiin horjuu
Ay-oppia Uruguayssa
Talkoomatkalaiset veivät ay-oppia Uruguayhin ja oppivat vähän itsekin.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
