Julkaistu Kansan Uutisissa 1.7. 2009
Antti Tuuri: Lähikuvassa Erno Paasilinna Otava 2009
Kustannusosakeyhtiö Otava avasi maaliskuussa uuden Lähikuvassa-sarjansa Antti Tuurin teoksella Erno Paaslinnasta. Kirjailijoiden ystävyys oli lievästi sanottuna paradoksaalista: Antti Tuuri on tasainen, rauhallinen, kuunteleva ja harkiten mielipiteitään lausuva, ristiriitoja herättämätön kirjailija, kertoja.
Erno Paasilinna taas oli jatkuvasti riidoissa maailman kanssa, hampaat irvessä maailmaa vastaan, ei jättänyt sanomatta mitään, jota piti tarpeellisena. Eikä kääntämättä jättänyt minkäänlaista kiveä ja kiipesi vaikka kalliota kynsiensä avulla, jos asiat niin vaativat. Hän jaksoi sättiä valtaa ja vallanpitäjiä, oli yrmy ja sanavalmis. Erno Paaslinnassa oli puolia jos vaikka minkälaisia.
Yksi asia Tuuria ja Paasilinnaa kuitenkin yhdisti: Oulu. Erno Paasilinna lähti sieltä kuin liekeissä loimuten kohti rintamaita lähes kaikki siltansa polttaneena entisenä Kaltion ja Pohjoisen päätoimittajana. Antti Tuuri puolestaan matkasi Ouluun, jolloin Paasilinna suorastaan riemastui, koska hänellä oli hyvin karvaita kokemuksia Oulun porvariston kulttuurinäkemyksistä ja -tahdosta.
Antti Tuurin teos Erno Paasilinnasta, kirjailijaystävästä, antaa yksinäisen ja uhmakkaan kuvan, ja myös sen, että Paasilinna näytti olevansa myös ihan normaalissa elämässään jotenkin muiden yläpuolella.
Erno Paasilinnan omaelämäkerta Tähänastiset elämäni kirjaimet, (1996) saa Tuurin kirjassa vahvistuksen. Tulee miettineeksi, että oliko Erno Paasilinna eräällä tavalla kovien elämänkokemustensa, itseoppineisuutensa ja menneisyytensä vanki? Paasilinna kirjoittaa hyvin arvostavasti Pentti Haanpäästä esseessään Yksinäisyys Finlandia-palkitussa kirjassaan, muttei Paasilinnan yksinäisyys ollut samanlaista. Pentti Haanpään vaihtoehdot muovasivat hänen kirjailijanuransa alkuvuosien vastoinkäymiset, mm. Kentän ja Kasarmin kohtalo ja niin edespäin.
Vahvistus Haanpään yksinäisyydestä tuli lauantaina 2.5. Ylen ykkösen Kirjakerho-ohjelmassa, johon Seppo Puttonen oli toimittanut ennen lähettämättömän, aivan erinomaisen, Hannu Taanilan haastattelun Arvo Turtiaisesta vuodelta 1976. Haastattelussa oli aiheena vain ja ainoastaan Pentti Haanpää, kertoja oli oikea, koska tunsi Haanpään ja oli tämän hyvä kaveri eli Arvo Turtiainen.
Paavo Haavikkokin sanoi Joni Pyysalon haastattelussa 2002, että kaksi kirjailijaa Suomessa olisi ansainnut muistopatsaan – toisen Kivi, toisen Haanpää.
Erno Paasilinnan yksinäisyys oli eräretkiä Antti Tuurin kanssa, muttei se haanpääläistä yksinäisyyttä ollut eikä tarvinnutkaan. Aika oli toinen, pöytälaatikkoon ei tarvinnut kirjoittaa, julkaisijoita löytyi.
Tuurin kirja selventää, ettei Erno Paasilinna kumarrellut kuvia, ei edes presidentti Martti Ahtisaaren salonkivaunussa maakuntamatkalla Seinäjoelle. Eikä Paasilinna kumarrellut vallan liepeillä pitkään seuraillutta Jouko Tyyriä, jota hän piti sanomalehtikirjailijana.
Tuurin kirja on miehinen kirja, jossa naiset ovat sivuosissa, joskaan eivät aliarvioituja tai -arvostettuja. Erno Paasilinnan ajatukset ja näyt ovat hurjia Tuurin kirjassakin, muttei mitään sellaisia, joita ei Paasilinnan omassa tuotannossa jo olisi.
Elämän loppumatkaa leimaa ilmiselvä otteen kirpoaminen, jonka takana on väsymys ja ankara sairaus, joka sitten lopulta kirjailijan voimat vie.
Antti Tuurin kirja Erno Paasilinnasta on eräänlainen vaellusteos: kaupungeissa, maalla, luonnossa, matkalla kaiken aikaa, pysähtymättä, kunnes pysäys lopulta tulee. Vähäosaisten rinnalle Paasilinna asettuu myös Tuurin kirjassa tämän ollessa huomioitsija, joka ei kommentoi isoäänisesti. Vastakohdat näköjään täydensivät toisiaan.
Erno Paasilinnan hautajaistilaisuus pidettiin Varejoen ortodoksisessa tsasounassa pyhittäjä Trifon Petsamolaisen rukoushuoneessa. Erno Paasilinna oli petsamolaisevakkoja, joissa oli paljon ortodokseja. Tervolan kirkkoherra oli kieltänyt hautajaistilaisuuden pitämisen, koska Erno oli kirjoittanut ikävästi kirkosta. Paasilinnan sisarusten kotitalo sijaitsee Tervolassa. Sen multiin kirjailija pääsi.
Kuoleman kohdassa risteävät Erno Paasilinnan ja Pentti Saarikosken tiet: Saarikoski siunattiin Uuden Valamon kalmiston tsasounassa ja kalmistoon hänet on haudattukin.
Elämässä on mysteereitä, joita ei aina tule ajatelleeksi eikä niiden sisintä voi ymmärtää ellei tahdo nähdä ihmisen sisimpään. Antti Tuurin kirja Erno Paasilinnasta raottaa kyllä näkymää Paasilinnan sisimpäänkin juuri sillä, ettei se kerro hänen herkkyyksistään mitään, vaan ainoastaan hänen yksinäisyydestään ja uhmastaan. Silläkin tavalla ihmisestä paljastuu ihmisen kuva.
Juuri tähän ajankohtaan, talouden katastrofiin ja ihmisten ahdinkoon osuu paikalleen Erno Paasilinnan aforismi hänen teoksestaan Musta aukko:
”On pakko harjaantua ajattelemaan väärin, muuten ei voi käsittää tätä järjestystä.”