Kansan rakastamalla monitaituri Vesa-Matti Loirilla on ensi kertaa hauraan vanhan miehen rooli. Kyse on Mika Kaurismäen uudesta elokuvasta Elämältä kaiken sain, jossa Loiri on kärttyisä liikuntarajoitteinen, pyörätuolistaan vaivoin nouseva Urho.
Kaurismäki kertoo hieman virnuillen, että Loirin rooli kirjoitettiin varmuuden vuoksi pyörätuoliin, kun ei tiedetty missä kunnossa hän on kuvaushetkellä.
– Mutta Veskuhan oli nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan. Päätettiin silti pitää se pyörätuoli.
”Ei näistä hommista näköjään jäädä eläkkeelle”.
Elokuva pohjautuu tositapahtumiin
Elämältä kaiken sain perustuu alkuperäiskäsikirjoitukseen, jonka pääasiallinen kirjoittaja on Sami Keski-Vähälä. Kaurismäki sanoo, että tarina pohjautuu aika pitkälti tuttavaperheelleen sattuneisiin tositapahtumiin. Sillä hän tarkoittaa maalta ostettua korjattavaa taloa, jonka remonttimiehet paljastuvat rikollisiksi.
– Tuttavaperheen tilanne kävi pian aika ahdistavaksi. Remonttimiehet kävivät jääkaapilla ja suihkussa ja olivat kuin kotonaan. Lopulta selvisi, että remonttiryhmän pomo oli rikollinen. Ja sitten kun niistä päästiin eroon, ne tulivat ja ryöstivät talon.
Nyt ensi-iltaan tulevaan elokuvaan säästettiin tositarinasta rähjäkunnossa oleva maalaishuvila ja rikollinen remonttipomo Kake, jota Jani Volanen esittää velmuillen.
Kaurismäki sanoo, että hänen aiemmassa elokuvassaan Tie pohjoiseen – jossa Loiri oli niin ikään pääosassa – käsiteltiin huteraa isä–poika-suhdetta. Nyt on vuorossa kaltevalla pinnalla oleva isän ja tyttären suhde.
Loiri on isä-Urho ja Armi Toivanen hänen Tiina-tyttönsä. Tiina muuttaa isänsä luo uuden miesystävänsä, Peter Franzénin esittämän Tomin kanssa. Pariskunta ryhtyy amatööriremonttiin, mutta joutuu turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Roistoksi paljastuvan Kaken tulo kuvioihin sotkee myös parisuhdetta.
Toivasella on elokuvassa monipuolinen rooli. Hän on aikuinen tytär, omaishoitaja, avovaimo, äitipuoli, pettäjä ja pettyjä. Yllättävää on, että Toivanen ei ole varsinkaan tv-rooliensa tapaan hurja komedienne.
– Minun roolini on vakava. Pidän siitä. Komiikka jää nyt muiden, etenkin Peterin kontolle.
”Loppuun asti oma itsensä”
Loiri puhuu vakavissaan pyörätuoliin laitetun kärttyisän vanhuksen roolistaan. Se muistuttaa monessa hänen omaa tilannettaan – jos ei juuri tällä hetkellä niin ehkä kohta. Vaikka Loiri on muuten hyvässä iskussa, hänen diabeteksen runtelemat jalkansa eivät anna paljon mahdollisuuksia tanssiaskeliin. Kävelykin on hapuilevaa.
– Kyllä tässä roolissa on paljon omaa itseäni ja omaa tilannettani, tätä hetkeäkin.
Loiri sanoo, että hänellä on nyt lapsiinsa hyvät suhteet, mutta oma vanheneminen ja terveyden rapistuminen koettelevat.
– Yhtäkkiä sitä vain tajuaa, että mittarissa on seitsemänkymmentä. Aikaisemmin mä olin, jalkapalloporukassakin, aina nuorin. Mutta yhtäkkiä mä olenkin se vanhin.
Elokuvan tekeminenkin on Loirille nyt myös tämän totuuden työstämistä.
– Kyllä mä nautin tämän koskettavan roolin tekemisestä hyvin paljon.
Kun Loirilta kysyy, mitä hän itse haluaa roolisuorituksellaan sanoa, hän tarjoaa rakkautta ja sen löytymistä – kuten isän ja tyttären välillä elokuvassa lopulta käy.
Hetken mietittyään hän syttyy vakaviin sanoihin ja toteaa, että kaikille ihmisille, heikkokuntoisille vanhuksillekin on tärkeää saada olla loppuun asti oma itsensä kaikkine oikkuineen ja heikkouksineen.
– Oikeus olla kokonainen ihminen. Tämä on minun mielestäni se päälause. Kyllä ihmisen pitää saada olla kokonainen oma itsensä niin kauan kuin tolkku pelaa ja siitä vähän ylikin, jos on hyvä onni, että on ihmisiä ympärillä.
Kaurismäki letkauttelee, että ehkä seuraava elokuva tehdään sitten, kun Loiri on letkuissa.
– Ja sitten sen jälkeen vielä vaikka kuoleman jälkeiset muistelmat.
Loiri itse toteaa, ettei näistä hommista näköjään jäädä eläkkeelle.