AMY (Englanti 2015). Ohjaus: Asif Kapadia. Musiikki: Antonio Pinto. Pääosissa: Amy Winehouse, Mitch Winehouse, Blake Fielder-Civil, Tony Bennett ym.
Ohjaaja Asif Kapadialta tuli ensin Senna (2010), nyt Amy (2015). Formula-legenda Ayrton Sennasta kertova dokkari palkittiin Englannissa vuoden parhaana dokumenttina. Yhtä legendaarisesta laulajatähdestä Amy Winehousesta kertova elokuva pistää astetta paremmaksi.
Molemmat ovat laadukkaita henkilödokumentteja ja elämäkertafilmejä. Kumpaankin on luotu johdonmukainen, jäntevä ja antoisa kaari. Materiaalia on koottu yhteen eri lähteistä monipuolisesti ja paljon kertovaksi kokonaisuudeksi.
Amyssa tarjolla on monenlaista ajattelemisen aihetta, mitä ihmiselon ihanuuteen ja kurjuuteen tulee.
Kronologinen eteneminen on erityisen hedelmällinen. Näin siksi, että Winehousen elämässä tapahtui lyhyessä ajassa iso muutos, sekä ulkoisessa olemuksessa että musiikissa.
Olen viime aikoina kuunnellut ahkerasti Winehousen tuotantoa hänen uransa alkuvuosilta. The Beatles-hitistä All My Loving hän esittää upean tulkinnan vain akustisen kitaran säestyksellä, bossa nova -klassikkoon The Girl from Ipanema hän tuo pienin jipoin tervetullutta särmää. Hitistä Stronger Than Me on useita hienoja live-versioita, joko kitarasäestyksellä tai isommalla kokoonpanolla.
Erityisen mieltynyt olen hänen live-esityksiinsä vuodelta 2004 biisin Mr. Magic parissa. Etenkin Leicester-, Miami- ja Bade Baden -konserttien versioissa on vastustamatonta draivia – suoraa menoa, mutta samalla täynnä näppäriä ja piristäviä nyansseja niin Winehousen laulun kuin säestävän bändinkin (kitara, kolme fonistia, basso ja rummut) osalta.
Mr. Magicin live-esityksiin ihastuminen alkoi askarruttaa: mitä ihmettä Winehouselle tapahtui ensimmäisen soolokier-
tuevuoden ja useiden onnistuneiden festivaalikonserttien jälkeen? Dokumentti selventää asiaa seikkaperäisesti.
Vuonna 2005 Winehouse jarrutteli musiikkipuolella, mutta yksityiselämässä riitti pyörrettä ja myrskyä. Kuvaan astui demoninen hanttapuli Blade Fielder-Civil, myöhempi aviopuoliso. Tämä on jo ennen dokumenttia julkaistuissa haastatteluissa tunnustanut johdattaneensa Winehousen kovien huumeiden pariin. Kaksikon huumehöyryisestä ”hullusta rakkaudesta” saadaan runsaasti näyttöä.
Toisentyyppinen niljake on Amyn isä Mitch Winehouse. Tämä jätti aikoinaan perheensä, mutta ilmestyi jälleen kuvioihin tyttärensä menestymisen myötä. Mies osoittautuu ankeriasmaisen lipeväksi rahastajaksi.
Winehousen tumma, voimakas, intohimoinen ja dramaattinen ääni sammui aivan liian varhain. Hänen viimeinen levytyssessionsa oli maaliskuussa 2011 duettona laulettu klassikko Body and Soul Tony Bennettin kanssa.
Levytystilaisuudesta nähdään kaunis episodi, jossa jenkkilegenda kannustaa lempeästi nuorempaansa. Bennett kiteyttää ylipäänsä hyvin Winehousen arvon suurena laulajalahjakkuutena nostaen tämän Ella Fitzgeraldin ja Billie Hollidayn seuraan.
Aivan julkisen uransa alussa tehdyssä haastattelussa myös Winehouse itse katsoo olevansa ennen muuta jazz-laulaja. Hän sanoo imevänsä vaikutteita kaikkialta, mikä varmasti on ollut keskeinen pilari hänen persoonallisen äänensä kehittymisensä. Esimerkiksi soulin ja bluesin perinne tuntuu nuorelle valkoiselle laulajalle poikkeuksellisen väkevänä, kun kuuntelee eräsätkin live-versiota biisistä I Love You More Than You’ll Ever Know.
Samassa haastattelussa Winehouse kertoo viihtyvänsä pienillä klubeilla pienen kokoonpanon kanssa. Bennett-session myötä ympyrä siis tavallaan kiertyi umpeen.