Miklós Jancsó oli 1960- ja 1970-lukujen taitteessa eurooppalaisen taide-elokuvan juhlituimpia nimiä. Punaiset ja valkoiset (Csillagosok, katonák, 1967) on hänen tunnetuimpia töitään.
Aiheensa takia unkarilaisfilmi tuo mieleen tilanteen Venäjän ja Ukrainan välillä. Pitemmälle meneviä yhtäläisyyksiä ei kannata kuitenkaan vetää.
Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1919 Venäjälle, jossa taisteluihin osallistuu unkarilaisia kommunisteja. Kyseessä ei ole tavanomainen sisällissotakuvaus, sen takaa Jancsón art house -status.
Alkupuoli on vielä suhteellisen sovinnaista jännitysdraamaa, kun valkoisten kasakkakaarti järjestää vangituille punaisille piinallisia hetkiä. Niihin kuuluu lupaus vapaudesta viidentoista minuutin etumatkan turvin. Lupaus on paljolti ansa.
Tapahtumien siirryttyä kenttäsairaalan maaperälle pääsee irti todellinen Jancso. Se tarkoittaa geometrisen sulavasti liikkuvaa kameraa, pitkiä otoksia ja tiettyä teatraalista otetta koko touhuun.
Tulos ei täysin vakuuta: ajatus osittain itsetarkoituksellisesta, aiheen ohi menevästä tyylittelystä ei välttämättä ole tuulesta temmattu. Ehkä turhan abstraktia tällainen sotabaletti, jossa on pientä eroottistakin kutinaa nätteine hoitajaneitosineen ja yläosattomissa sitkeästi palloilevine sotapoikineen.
Punaiset ja valkoiset. Yle Teema maanantaina klo 22.20.