Amerikkalaisohjaaja Terrence Malick on tehnyt nelikymmenvuotisella urallaan vain kuusi pitkää elokuvaa. Niiden huippu on hieno sotaeepos The Thin Red Line (1998).
Elämän puu (The Tree of Life, 2011) on kerännyt eri puolilla maailmaa lukuisia palkintoja, joista merkittävin on Cannes’n festivaalien pääpalkinto. Runollisen ja tunnelmoivan (perhe)draaman voi helposti kuvitella jakavan mielipiteitä. Malickin tekijän profiiliin suhteutettuna koin sen lieväksi pettymykseksi.
Elokuvaa siivittää voimakas panteistinen poljento. Ihminen ja ihmiskunta nähdään monen sortin voimien alkuun sysäämänä, ohjaamana ja kuljettamana.
Elokuvan alkuräjähdys on kuin suoraan astrobiologisesta dokumentista, sellaisena vaikuttava ja yleisesti hyväksytty: jostain tykityksestähän kaikki lienee joskus alkanut.
Puu on osuva symboli: puu merkitsee kasvua, mutta ihminen kasvaa toisin kuin metsän puu, ja luvattoman usein vaarallisen vinoon. Mikä meni – ja menee yhä – pieleen?
Malickin opus keskittyy julistamaan yleistä rakkauden sanomaa. Leffassa elämä koetaan syvältä kouraisevaksi ihmeeksi. Aikatasojen ja näkökulmien vaihtelut sekä käsivarakuvaus tarjoavat kiehtovaa ja haastavaa katseltavaa.
Tapahtumat keskittyvät 1950-luvun Teksasin Wacoon. Brad Pitt on pääosan ankara, jämerän leukaisa isä. Muissa päärooleissa nähdään Sean Penn ja Jessica Chastain.
Elämän puu. Yle Teema keskiviikkona klo 21.55