Ohjaaja Jörn Donnerin kertojanääni taustoittaa lyhyesti kahdessa osassa esitettävän tosipohjaisen elokuvan Kuulustelu (2009) lähtökohdan. On syyskuu 1942, sota ei näy Helsingin katukuvassa.
Alussa hermostunut ja hätääntynyt naispäähenkilö (Minna Haapkylä) vierailee tutun pariskunnan luona. Naisen epäilyt siitä, että häntä seurataan, osoittautuvat oikeiksi. Nainen pidätetään, hän esittäytyy kuulustelijalleen Elina Hämäläiseksi ja sanoo olevansa sotaleski.
Ensimmäinen kuulustelija (Lauri Nurkse) ei usko ja hiillostaa entistä lujemmin. Naista epäillään neuvostokansalaiseksi ja vakoojaksi. Asian tuo oikeaa Kerttu Nuortevan nimeä myöten päivänvaloon toinen kuulustelija (Hannu-Pekka Björkman).
Ensimmäisen osan jälkipuolella ollaan helmikuussa 1943 ja kuulusteluprosessi saa osittain uuden ilmeen. Naruja alkaa toden teolla vedellä myöhempi Valpon päällikkö, ja vielä myöhempi professori sekä eduskunnan oikeusasiamies, Paavo Kastari (Marcus Groth).
Olli Soinion käsikirjoittamassa draamassa on sekä historiallista että ajattoman inhimillistä kantavuutta. Kuulustelu on pelkistetty ja intiimi elokuva, jossa draama kehittyy kuulusteltavan ja kuulustelijoiden välisenä sanailuna.
Ilmaisultaan mutkattomassa elokuvassa ei harrasteta kameratemppuja, lähikuva on kunniassaan ja näyttämö on asiallisen koruttomaksi lavastettu.
Kaikki on päällisin puolin kohdallaan, mutta samalla hieman yksitotista. Draamalliseen intensiteettiin tuovat selvän särön tarpeettomat sairaalajaksot. Voi kuulostaa saivartelulta, mutta Kuulustelusta puuttuu se jokin, kamarifilmin taika.
Joka tapauksessa aihe ja Kerttu Nuortevan (1912–1963) hahmo sinänsä ovat niin kiinnostavia, että Kuulustelua katsoo mielikseen. Nuortevan ja Kastarin kohtaamisissa on henkien taiston makua. Eri ideologiat ottavat toisistaan mittaa yksilötasolla ja samalla kurkotetaan väistämättä laajempiin sfääreihin.
Pirjo Honkasalon tyylitietoisessa kuvauksessa valo on arvossaan. Toisessa jaksossa tasavahvaa näyttelijäkaartia piristää Pertti Sveholm. Hänet nähdään roolissaan Nuortevaan myötätuntoisesti suhtautuvana ja muhevasti sanailevana Arvo ”Poika” Tuomisena.
Toinen osa esitetään sunnuntaina 10.5.
Kuulustelu, osa 1/2. TV1 sunnuntaina klo 21.05