Mykkäelokuva Chaplinin poika (1921) avasi jo maanantaina juhlavasti Tampereen 45. elokuvajuhlat. Esitys nähtiin Tampere-talossa Tampere Chamber -orkesterin säestyksellä.
Varsinaiset avajaiset järjestetään keskiviikkona. Avajaisnäytöksessä esitetään kimara festivaalin tarjonnasta. Mukana on muun muassa viime vuoden Grand Prix -voittaja, Ivan Maximovin Bub-bum doch’ rybaka, sekä Katariina Lillqvistin uusi kilpailuanimaatio Babybox. (kaksi kilpailuesitystä lauantaina 7.3.) Juhlat jatkuvat aina sunnuntai-iltaan asti.
Elokuvajuhlien ohjelmisto koostuu totuttuun tapaansa mittavista kilpailusarjoista ja temaattisista ohjelmistokokonaisuuksista. Kaikkiaan eri mittaisia elokuvia nähdään 400. Kilpailuelokuvia on 100.
Kotimaiseen kilpailuun valittiin 37 lähetetyistä 301 työstä. Kansainväliseen kilpailuun valittiin 3 500 elokuvasta 63 teosta, jotka tulevat 35 eri maasta.
Kaikki elokuvamuodot esillä
Festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso sanoo, että juhlilla on tarkoitus pitää esillä kaikkia elokuvataiteen muotoja:
– Haluamme tuoda esille koko maailman, emme ainoastaan eurooppalaista kulttuuripiiriä. Pyrimme tekemään läpileikkauksen siihen, mikä on sekä suomalaisen että kansainvälisen lyhyt- ja dokumenttielokuvassa kiinnostavinta juuri nyt.
Dokumenttiohjelmistossa nähdään muun muassa aasialaista elokuvaa Kambodžasta, Thaimaasta ja Indonesiasta sekä tavataan niiden ohjaajia.
Erikoisohjelmistoissa nähdään muiden muassa Luostarielämää Neuvostoliitossa (1985). Se on Reijo Nikkilän mielenkiintoinen Neuvostoliitossa ohjaama dokumenttielokuva, joka on tehty Venäjän ortodoksisen kirkon avustuksella. Juuri ennen perestroikaa toteutettu filmi on maailman ensimmäinen dokumentti venäläisestä luostarilaitoksesta.
Rock- ja blues-musiikista kiinnostuneille herkkupalana tarjoillaan Greg Olliverin ohjaama dokkari Johnny Winter – Down and Dirty (2014). Johnny Winter kuoli viime vuonna, sen sijaan Olliver on luvannut tulla paikan päälle.
Elokuvia avartavia keskusteluita
Elokuvanäytösten lisäksi festivaaliohjelmaan kuuluu lukuisia keskustelutilaisuuksia. Tilaisuudet ovat ilmaisia, mutta osaan niistä täytyy ilmoittautua etukäteen.
Torstaina järjestetään seminaari Törmäys todellisuuteen, jossa pohditaan yhteiskuntatieteiden, taloustieteiden ja taiteiden yhteistyömahdollisuuksia. Perjantaina pohditaan päivällä mikä on lyhytelokuvan ja elokuvataiteen tila.
Lauantaina pohditaan, mitä elokuvissa kerrotaan kaukaisista maista ja mitä jätetään kertomatta otsikolla Koulutusta vai kulttuuri-imperialismia?. Samoin lauantaina keskustellaan elokuvamusiikista. Paikalla on elokuvantekijöitä puhumassa siitä, miten musiikkia voidaan käyttää elokuvakerronnassa.