BIRDMAN (Yhdysvallat 2014). Käsikirjoitus: Alejandro Gonzalez Inarritu, Nicolas Giacobone, Alexander Dinelaris, Armando Bo. Ohjaus: Alejandro Gonzalez Inarritu. Kuvaus: Emmanuel Lubezki. Musiikki: Antonio Sanchez. Pääosissa: Michael Keaton, Edward Norton, Naomi Watts, Andrea Riseborough, Emma Stone, Naomi Watts.
Birdman on vastine Batmanille, jonka vetimissä pääosan Michael Keaton on oikeasti nähty.
Lintumiehen rooli on siviilissä jäänyt osittain päälle sen esittäjälle. Aiheesta saadaan fantasiapainotteisia näyttöjä. Ne tuovat mieleen meksikolaiselle ohjaaja Inarritulle ilmeisen tutun maagisen realismin.
Nyt ikääntyneellä Hollywood-staralla on palava halu näyttää kyntensä varteenotettavana näyttelijänä. Siitä Broadwaylle ajettava teatteriproduktio. Hanke on edennyt ensi-illan kynnykselle, ja kaikki uhkaa räjähtää käsiin.
Näytelmä elokuvassa -kuvio antaa raamit tarinalle, joka kurkottaa värikkäästi ja räiskyen moneen suuntaan. Musta draamakomedia on myös showbisnesdraama ja tuikkii sellaisena herkullisen häijyä satiiria. Kokonaisuuteen pätee termi julmanhauska. Kaikki johtaa sopivasti arvoitukselliseen päätökseen.
Sitä ennen nähdään tapahtumien kulku, jossa elämä ja teatteri, sosiaalinen media, kuuluisuuden painolasti, pelot ja pakkomielteet poksahtelevat ilmoille kuin uudenvuoden raketit. Golden Globella juuri palkitun käsikirjoittajakvartetin kulttuurinen tausta on tuonut touhuun ilmiselvän piristeen. Perusamerikkalaiseen leffatarinointiin on reipas etäisyys.
Leffan teatteriväki on tosissaan, epätoivo rassaa melkein jokaista, erityisesti päähenkilöä: mitä tapahtuu, jos akka ylituomari eli paikallisen Hesarin kaikkitietävä keski-ikäinen nirppanokkakriitikko antaa jo etukäteen lupaamansa murskatuomion?
Kriitikko vastaan taiteilija -asetelmalla leffa jyrää eräässä kapakkakohtauksessa suruttoman kliseisesti melkeinpä kornin puolelle, mutta onneksi siinä ei ole kaikki. Tosin jos tarkkoja ollaan, myös itse näytelmän toteutus haiskahtaa enemmän eilisen kaasuttelulta kuin nykypäivältä. Mutta mitäpä pienistä.
Hysteeristä tragikomediaa
Kohtuullisen suurta Birdmanissa on sen hysteriaa huokuva tragikoomisuus. Sen ikimuistoisena huipentumana nähdään päähenkilön sisimmän kauhulla täyttävä kujanjuoksu pikkukalsareissa väkijoukon kansoittamalla kadulla – tavataan taatusti netissä!
Tämä loppupuolen episodi on pohjustettu fiksusti ja siinä on hyvät ainekset tarinan käännekohdaksi.
Parhaan käsikirjoituksen tavoin Golden Globella palkittu Keaton on hyvä, hän antaa tasaisin väliajoin virtuoosimaisia näyttöjä ankeriasmaisen liukkaista bravuureistaan. Vierellä temmeltää viime tipan kiusanhenkenä mainio Edward Norton.
Miestähtikaksikon rinnalle pitää ehdottomasti nostaa Lintumiehen tytärtä esittävä, Spider-Man-filmeistä tuttu Emma Stone. Hänen nuoren naisen roolihahmossa on kauniisti väreilevä häivähdys surumielisyyttä, ripaus kyynisyyttä, mutta myös aitoa uhmaa ja romanttista paloa.
Stone suurine silmineen ja hänen seurassaan vakavoituva Norton tekevät yhdessä pari erityisen nättiä kohtausta.
”Ei niin pahaa, etteikö jotain elämisen arvoista” kelpaisi hektisen, alussa hieman ärsyttävän, mutta koko ajan parenevan elokuvan motoksi.