Aleksi Salmenperän käsikirjoittaman ja ohjaaman draaman Miehen työ (2007) päähenkilö Juha (Tommi Korpela) saa työpaikastaan potkut. Häpeä ja huoli perheen toimeentulosta jäytävät miehen mieltä, joten hän ei kerro asiasta vaimolle (Maria Heiskanen).
Pikku ilmoitus johtaa siihen, että uunituoreesta remonttireiskasta tulee eroottinen huoltomies. Asiakaskunta osoittautuu kirjavaksi. Juhan yrittäjän uran kompastuskiveksi uhkaa muodostua strippauskeikka polttareihin.
Elokuvan alkupuolta hallitsee melko rempseä ja hirtehishuumoria tuikkiva meininki. Tässä suhteessa lysti loppuu tietyssä vaiheessa kuin seinään, ja sen jälkeen ei ole enää toivoa kunnon mustasta komediasta. Tarina lopahtaa poukkoiluksi puskafarssimaisten piirteiden ja vakavan draaman välimaastossa.
Salmenperältä ovat loppuneet eväät tehdä hyvää, yhteiskunnallisesti virittynyttä satiiria. Tuloksena on nykypäivän työ-, rooli- ja ihmissuhderealiteettien kelailua, josta puuttuu varsinainen punainen lanka. Onneksi Tommi Korpela tekee aika hyvän roolityön isona miehenä, jolta tulee itku väärässä paikassa – ei ihme, jos lopussa sattuu myös varpaaseen.
Taksikuskikamua esittää Jani Volanen.
Miehen työ. TV2 lauantaina klo 22.05