Italialaisfilmin Jalokivi (Il gioiellino, 2011) alussa maitotuotteilla vaurastuneen Leda-konsernin talousjohtajaa (Toni Servillo) viedään käsiraudoissa kuulusteluihin. Niitä ei Andrea Molaiolin ohjaamassa elokuvassa nähdä, sen sijaan sitäkin tarkempi selvitys siitä, miten tilanteeseen on päädytty.
Runsaan vuosikymmenen mittainen kronikka alkaa vuodesta 1992. Perheyrityksen pääjohtaja (Remo Girone) on vanhan kaartin miehiä, jonka on taivuttava uudistuksiin. Asian muotoilee etevä sisarentytär (Sarah Felberbaum): nämä jatkuvat likviditeettiongelmat. Alkaa uudistuminen, jonka puitteissa käydään talousneuvotteluja niin lännen kuin idänkin pankkien kanssa.
Ennen pitkää ilmenee vaikeuksia ”itärintamalla”. Sen kommunismin jälkeisen kapitalismin himokkuus hämmästyttää italialaisvieraan. Venäläinen isäntä muotoilee, että Venäjä on kuin paratiisi: sinne on vaikea päästä sisään, ja mahdotonta lähteä pois. Pirullinen näkemys täsmentyy loppuselvittelyissä.
Tapahtumat osoittavat, miten elokuvalla on vahvasti ironinen nimi. Leffa maalaa häijyn satiirisen ja todenmakuisen kuvan Berlusconin aikaisen Italian taloudellis-poliittisesta mädännäisyydestä. Visio rosvoamisesta laajenee kuin itsestään globaaliksi. Kuvaava on päähenkilön repliikki: ”Ellei rahaa ole, kehitetään sitä”.
Italialaisfilmiä katsoo kuin jännitysnäytelmää. Se on herkkupala terävän yhteiskuntakriittisen elokuvan ystäville.
Jalokivi. Yle Teema keskiviikkona klo 22.05