Le Havre (2011) noteerattiin Ranskassa vuoden parhaan elokuvan ehdokkuudella. ”Toisessa kotimaassaan” Aki Kaurismäen romanttinen draamakomedia nappasi muhkean Jussi-potin. Kuudesta pystistä Kaurismäki sai puolet (käsikirjoitus, ohjaus, tuotanto).
Cannesin festivaaleilla myönnetty Ekumeenisen juryn erityismaininta on elokuvan luonteen kannalta kuvaava: ”Kaurismäki ilmoittautuu Chaplinin jäljillä humanismin eturintamaan.”
Näkyvänä lipunkantajana toimii keski-ikäinen kengänkiillottaja (Andre Wilms). Hän kohtaa satamassa kontista karkuteille lähtevän afrikkalaispojan (Blondin Miguel), ja on heti empatiaa täynnä: puolikas patonkia, silvuplee. Solidaarisuus pelaa, tuota pikaa rinkiin liittyy useampikin naapuruston jäsen yhtä kiusanhenkeä (Jean-Pierre Leaud) lukuunottamatta.
Ihmisyyden ja lähimmäisenrakkauden keskeisiksi läheteiksi luulisi kirkonmiehiä, mutta Kaurismäki osoittaa toisin; asiaa valottaa veikeän ironinen episodi. Osittain aiheeseen liittyy naseva tiivistys kengänkiillottajan ja paimenen ammateista, niiden suhteesta kanssaihmisiin ja Vuorisaarnan sanomaan.
Hiljaisen ja osin absurdin huumorin siivittämän elokuvan näyttämönä on monelta eri kantilta vivahteikkaasti kuvattu satamakaupunki. Tapahtumien henkeen kuuluvat oleellisesti lähdöt ja saapumiset.
Kaurismäki kiertää realismin esittävyyden ja hoitaa kaupunkinäyttämönsä hänelle tunnistettavasti tyyliteltynä. 2000-luku ei juuri kuvissa näy, eli ei yksi lautasantenni kesää tee. Lavasteet, puvustus, autot ja musiikki ovat jostain vuosikymmenten takaa.
Näkymille ovat tunnusomaista ajattomuus ja sadunomaisuus. Mallia on haettu 1930-luvun runollisen realismin maailmasta. Sille ominaiset mustavalkoiset kontrastit hohtavat nyt toisin, täyteläisen lämpimissä väreissä Timo Salmisen kuvaamana.
Henkilökollektiivin muita näkyviä toimijoita ovat arvoituksellinen komisario (hyvä pokkarooli Jean-Pierre Darroussinilta), päähenkilön puoliso (Kati Outinen) sekä elegantti kahvilanpitäjä (Elina Salo).
Kotikatsomo: Le Havre. TV1 sunnuntaina klo 21.05