Suurella kohulla vastaanotettu Mannerheim-elokuva Suomen marsalkka saa televisioensi-iltansa lauantaina. Kohu syntyi jo ennen kuin elokuva oli valmis. Sen aiheutti tieto, että pääosan esittäjä on musta kenialainen.
Yleisradion tuottaman elokuvan taustalla on väljästi tarina yhdestä merkittävästä suomalaisesta, C. G. E. Mannerheimista. Hänhän oli kansalaissodan voittoisa valkoinen kenraali ja merkittävä ylipäällikkö Neuvostoliittoa vastaan käydyissä sodissa 1940-luvulla.
Ilman tietoa suomalaisesta kansallissankarista Suomen marsalkka olisi vain pieni lämmin tarina kenialaisesta sotilaana menestyneestä Gustaf Mannerheimista. Se kerrotaan takautumineen kenialaisella nuotiolla ja peltisessä hökkelissä. Kuulijoina ovat Mannerheimin lastenlapset.
Lämmin elokuva yksinäisestä, onnettomasta miehestä.
Oikeastaan elokuva ei ole sankaritarina vaan kertomus rakkaudessaan epäonnisesta soturi-Mannerheimista, joka on menestynyt vain sotilaana jossain kaukana. Suuri kysymys tarinassa on, kumman valitset: perheen lapsineen vai uran. Mannerheim valitsi uran.
Sotilaan tai muun uran vuoksi perheensä hylänneet miehet ovat tuttu tarina Keniassa. Siksi elokuva on hyvin ymmärrettävä siellä.
Hintelä sotilas
Toteutukseltaan kenialaisen Gilbert Lukalian ohjaama Suomen marsalkka on raikas ja rento halpiselokuva. Siitä näkee, että se on tehty ammattitaidolla, mutta myös sen, että käytettävissä ei ole ollut isoa budjettia.
Mannerheimina esiintyvä Telley Savalas Otieno on osaava näyttelijä. Häntä on kuitenkin vaikea pitää uskottavana sotasankarina – varsinkaan kenialaisena – kun häneltä puuttuu sotilaan fyysinen vahvuus ja sotasankarimaisuus.
Hintelävartaloinen mutta pitkähkö Otieno ei voi olla herättämättä myötätuntoista hymyilyä, kun hän pahasti ontuen kuljeskelee kenialaisilla poluilla liian isot sotilaan pussihousut lepattaen. Ilman marsalkan univormua, rakkaudessaan epäonnisena miehenä hän on omillaan.
Riisuttu sotasankaruus
Rienaava Suomen marsalkka ei kuitenkaan ole, päinvastoin. Se on lämmin kuva yksinäisestä, onnettomasta miehestä. Sotasankaruus riisutaan hänen päältään. Sitä ehkä vaatisi jo suomalainenkin Gustaf Mannerheim.
Itselläni kenialaisten Mannerheimista tulee mieleen parin vuosikymmenen takaiset ylioppilas- ja muissa harrastelijateattereissa toteutetut Shakespeare-tulkinnat. Nekin olivat raikkaita ja omalaatuisia tulkintoja tarinoista, jotka alunperin tapahtuivat muilla mailla vierahilla aivan toisena aikana.
Itse asiassa liian konkreettiset viittaukset – ja varsinkin kuvat talvisesta sota-Suomesta – ovat elokuvan heikointa, pääosansa esittäjän kanssa ontuvaa aineistoa.
Onnistuakseen paremmin tarina Mannerheimista olisi pitänyt siirtää kokonaan kenialaiseksi. Mutta olisiko Ylellä ollut siihen pokkaa? Mielestäni olisi pitänyt olla, kuten parhaiden Shakespeare-tulkintojen rohkeissa miljöösiirroissa on tapahtunut.
Suomen marsalkka Yle Teemalla la 6.10. klo 21. Samana päivänä esitetään uusintana kaikki kuusi osaa, joissa kuvataan elokuvan tekemistä.