Kino Union Rovaniemellä
Kino Union elokuvatapahtuma ja Lapin Vasemmistonuoret järjestävät elokuvanäytöksen ja keskustelutilaisuuden keskiviikkona 14.12. klo 18.00 Rovaniemen kaupunginkirjaston Lapponica-salissa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Kino Union esittää Rovaniemellä dokumenttielokuvan Jos mulla ois valta. Kemijärven sellutehtaan puolustajista kertovassa dokumentissa pohditaan kenelle kuuluu valta tämän päivän Suomessa ja mitkä ovat kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnallisiin päätöksiin.
Elokuva on kuvattu alkuvuodesta 2008, jolloin Kemijärven massaliike teki junalla suuren mielenosoitusmatkan Helsinkiin. Sen ovat ohjanneet Antti Haase, Janne Niskala ja Lasse Naukkarinen.
Kino Union on toista kertaa järjestettävä elokuvatapahtuma, jonka teemana tänä vuonna on lakko. Kino Union nostaa elokuvan avulla esille yhteiskunnallisia, työhön ja työn tekemiseen liittyviä teemoja. Kino Unionin elokuvaillat kiertävät ympäri Suomea, päätapahtuma oli Kotkassa marraskuussa. Tapahtuman pääjärjestäjä on Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry.
Yhdessä hirvessä voi olla jopa 17 500 hirvikärpästä
Vasemmistoliitolle lisäpaikka HOK-Elannon vaaleissa
Paavo Arhinmäki hävisi ääniharavan paikan seitsemällä äänellä Pentti Arajärvelle.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



