Torstaina 17.5.2012
16.11.2011 09.12
Artikkelin kuva
Tänään nähtävä Lens Politican avajaiselokuva kertoo israelilaisiskusta Mavi Marmara -alukselle viime vuoden toukokuussa.

Lens Politica alkaa tositarinalla Mavi Marmara -alukselta

KU

Yhdeksän ihmistä kuoli Israelin hyökätessä Gazaan pyrkineeseen alukseen toukokuussa 2010.

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica alkaa tänään runsaampana kuin koskaan. Elokuvan lisäksi ohjelmistossa on ohjaaja- ja taitelijavieraita, keskusteluja sekä taiteilijatapaamisia.

Festivaalin avajaisnäytöksenä nähdään David Segarran trillerimäinen dokumentti Fuego Sobre El Marmara (Fire on the Marmara, 2011).

Segarra oli paikalla Mavi Marmara –aluksella 31. toukokuuta 2010, kun Israelin joukot hyökkäsivät Gaza Freedom Flotilla -avustuslaivueeseen, joka yritti murtaa vuosia jatkunutta saartoa Gazan ympärillä. Ohjaaja David Segarra on paikalla avajaisnäytöksessä.

Avajaisissa esiintyy myös israelilais-ruotsalainen muusikko-aktivisti Dror Feiler, joka on mukana elokuvassa. Avajaisnäytös järjestetään Kiasma-teatterissa keskiviikkona 16.11. klo 18:00.

Stora Enso Kiinassa

Festivaalin toinen kotimainen ensi-ilta on Mika Koskisen dokumentti Red Forest Hotel (2011), jossa pureudutaan Kiinan metsäteollisuuteen ja Stora Enson toimiin eteläisessä Kiinassa.

Elokuvaan liittyen keskiviikkona käydään myös paneelikeskustelu, jossa suomalaisen metsäteollisuuden tieto-taidosta suhteessa planeetan ekosysteemeihin keskustelevat ohjaajan lisäksi toimittaja ja tietokirjailija Hanna Nikkanen, kirjailija Risto Isomäki, tutkija Markus Kröger ja valokuvataiteilija Sanni Seppo.

 

 http://lenspolitica.net/

 
 
IlmoitusIlmoitusIlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319