
Hetket jotka jäivät 24
Kylläpä minut taas liemeen järjestit
– Well, here’s another fine mess you got me into.
Eli kylläpä on taas siisti sotku, johon minut järjestit.
Tämä lause kuullaan lähes jokaisessa Oliver Hardyn ja Stan Laurelin komediassa. Siis niissä, jotka tehtiin kaksikon siirryttyä äänielokuvan pariin vuonna 1929.
Stan ja Ollie jättivät jälkeensä enemmän unohtumattomia hetkiä kuin kukaan muu. Yhdessä he tekivät yli sata edelleen täyttä tavaraa olevaa komediaa vuosina 1927–1940.
Laurel & Hardy -komedioiden yksi viehätys perustuu toistoon. Suunnilleen samoista aineksista syntyi aina yhtä riemukasta jälkeä. Katsoja oikein odottaa Stanin saattavan Ollien pulaan, jotta Ollie pääsee sanomaan otsikossa olevan lauseen.
Komedioiden aiheitakaan ei ole monta. Yksi on se, jossa kaverukset yrittävät olla vaimojaan ovelampia ja joutuvat siksi pulaan. Tai ainakin Ollie joutuu, kuten tämän juonikuvion huipentaneessa Sons of the Desert -elokuvassa, jossa pojat lähtevät ilman vaimojen lupaa veljeskuntansa konventtiin.
Mutta täyttä rautaa ovat nekin elokuvat, joissa harmittomalta näyttävä kiista eskaloituu täydeksi tuhoksi ja katusodaksi. Big Business -elokuvassa joulukuusikauppiaamme hajottavat asiakkaan talon. Ja vain siksi, että Stanin takin lieve oli jäänyt James Finlaysonin oven väliin.
You’re Darn Tootin’ taas on se, jossa kahden katumuusikon riita paisuu housujen repimiseksi kaikilta vastaantulijoilta.
Onnellinen se, joka omistaa kaikki Stanin ja Ollien elokuvat ja voi katsoa niitä aina kun haluaa.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Teidän on tuomittava minut kuolemaan 27.11.2010 16.22
- » Olette varmaan lukenut toisenkin kirjan 20.11.2010 16.05
- » Kekkonen löysi linjansa 13.11.2010 17.31
- » Uskonto on oopiumia kansalle 6.11.2010 16.22
- » Rosebud 30.10.2010 16.00
- » Tunneli vapauteen 2.10.2010 15.42
- » Tulin tapaamaan sukulaisiani 18.9.2010 15.05
- » Minä en keskustele varkaiden kanssa 11.9.2010 13.11
- » Maailman huipulla, äiti 4.9.2010 16.06
- » Tyttäreenne rakastuvan pää pitäisi tutkia 28.8.2010 14.41
Yhdessä hirvessä voi olla jopa 17 500 hirvikärpästä
Vasemmistoliitolle lisäpaikka HOK-Elannon vaaleissa
Paavo Arhinmäki hävisi ääniharavan paikan seitsemällä äänellä Pentti Arajärvelle.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



